N.E.R.D. julkaisee paluualbumin – mukana tähtisikermässä Rihanna, Kendrick Lamar, M.I.A. ja Ed Sheeran

Pharrell Williamsin luotsaama N.E.R.D. julkaisi tällä viikolla uuden singlen. Nyt bändi vahvisti, että tulossa on kokonainen albumi.

05.11.2017

2000-luvun alkupuoliskolla ihastuttanut poptrio N.E.R.D. on tekemässä paluun. Bändi kertoi alkavasta keikkailusta kesällä, ja aloitti promokampanjan tänä syksynä.

Nyt comeback on alkanut. Bändi esiintyi ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen eilisessä ComplexCon-tapahtumassa Californiassa. Samalla vahvistettiin, että yhtyeeltä on tulossa uusi levy. Tuleva No_One Ever Really Dies -albumi on ensimmäinen sitten vuoden 2010 Nothing.

Yhtye nosti aikanaan laulaja-tuottaja Pharrell Williamsin yhdysvaltalaisten r’n’b-nimien kärkeen, ja jatkaa nyt suoraan huipulta. Se julkaisi alkuviikosta singlen Lemon yhdessä Rihannan kanssa. Uudella levylla vierailee lisäksi Kendrick LamarM.I.A.André 3000Ed SheeranFutureGucci Mane ja Wale. Mukana on siis melkoinen tähtisikermä.

Alla N.E.R.D.in lauantai-iltainen konsertti. Alla myös tulevan No_One Ever Really Dies -albumin kappalelista.

No_One Ever Really Dies:

01 Deep Down Body Thirst
02 Lemon [ft. Rihanna]
03 Voilà [ft. Gucci Mane and Wale]
04 1000 [ft. Future]
05 Don’t Don’t Do It [ft. Kendrick Lamar]
06 Kites [ft. Kendrick Lamar and M.I.A.]
07 ESP
08 Lightning Fire Magic Prayer
09 Rollinem 7’s [ft. André 3000]
10 Lifting You [ft. Ed Sheeran]
11 Secret Life of Tigers

Tulevasta albumista kertoi Pitchfork.

Lisää luettavaa