Vain elämää -sarjassa seurattiin perjantaina Robin Packalenin päivää. Ohjelman faniksi tunnustautunut CMX-nokkamies A.W. Yrjänä valitsi artistin tuotannosta vuonna 2022 ilmestyneen kappaleen Magic.
Alun perin englanninkielinen kappale kääntyi Yrjänän käsittelyssä suomeksi ja sai uuden nimen Sfinksi. Uudessa versiossa taustabändinä soittaa Vain elämää -kollega Jouni Hynysen yhtye Kotiteollisuus.
”Minulle oli selvää, että ottaisin käsittelyyn Robinilta uuden kappaleen. Tuottaja ehdotti Magicia, ja päätimme tehdä siitä suomenkielisen version. Alkuperäinen kappale käsittelee taikuutta ihmisten välillä, hetken ihastusta ikuisuuden peilinä. Minä halusin käsitellä toisenlaista magiaa, ihmisen kasvua sielullisena olentona. Otin tekstiin kuvastoa mystiikasta: egyptiläisestä kuolleiden kirjasta ja Kabbalasta. Tietysti”, Yrjänä kertoo.
”Sitten keksimme pyytää taustaorkesteriksi Kotiteollisuuden, ja ne hullut suostuivat! Oman jännityksensä toi se, että kappaletta ei oltu vielä julkaistu Yhdysvalloissa, joten sovitusluvan saaminen kesti kansainvälisessä myllyssä ihan viime hetkeen, esitystä edeltävään päivään. Jännitti kyllä, sillä varasuunnitelmaa ei ollut.”