Neljäs eli tähän mennessä suurin ja kaunein Blowup-tapahtuma lisäsi kovia nimiä esiintyjälistaansa

Doomia, sludgea, doomia, noisea, doomia, psykedeliaa, doomia.

13.05.2018

Viidentoista bändin festariksi kasvanut doomin ja doomin sukulaissieluisten musiikkilajien syystapahtuma Blowup Vol. 4 vahvisti juuri ohjelmatarjontaansa kourallisella lisää kovia nimiä.

Helsingin Korjaamolla nähdään siis lokakuussa jo aiemmin julkaistujen esiintyjien lisäksi ”tasapainoaistia koettelevaa doomia” soittava Conan, kotimainen pitkän linjan psykedeliaporukka Dark Buddha Rising sekä sludge-ikoni Crowbar, jonka musiikkia festarin tiedote kuvailee sadan prosentin osumatarkkuudella sanoilla ”elämää raskaammat riffit ja käheää huutoa epätoivon seuraavista tasoista.”

Lisäksi ohjelmassa on elokuvakonsertti. Mathieu Kassovitzin kulttielokuva Viha – La haine (1995) esitetään livesäestyksen kanssa, jonka tarjoaa melutaiteilija Exploited Body eli Noah Kin. Alta voi tarkastaa itse, mistä näissä on kyse.

Aiemmin julkaistuista esiintyjistä Mike IX And The Southern Nihilism Front on valitettavasti joutunut perumaan esiintymisensä Blowup-festivaalilla.

12.-14. lokakuuta vietettävän festarin uutisia voi seurata sen Facebook-sivuiltaViha – La haine -elokuvakonsertilla on myös oma tapahtumasivu samaisessa sosiaalisessa mediassa.

Lisää luettavaa