Neonkylttejä, yökerhoja ja cocktaileja – kuuntele Black Lizardin nokkamiehen soololevy!

Rosa Kettumäki

Black Lizardin kitaristi-laulaja Paltsa-Kai Salama on julkaisemassa perjantaina 28.10. ensimmäistä sooloalbumiaan. Lafkana toimii pääyhtyeensä tavoin Soliti. Rumballa on ilo ja kunnia tarjota Night at the Beach kuunneltavaksi koko mitassaan ennakkoon.

”Olen viime vuosien aikana kirjoittanut nipun biisejä, jotka eivät tuntuneet sopivan Black Lizardille. Olen miettinyt soololevyä jo pitkään, ja nyt tuntui, että aika on oikea”, Salama kommentoi.

”Ideanani oli tehdä 1970-lukulainen country-rock-albumi. Neonkylttejä, yökerhoja ja cocktaileja. Mielestäni tällainen musiikki tuntuu romanttiselta. Polttavia aavikoita, cowboy-buutseja ja sellaista rosoisuutta, josta pidän. Hyvällä tapaa yksinkertaista ja raakaa.”

Näillä puheilla Paltsa-Kai Salaman Night at the Beach!