“New Yorkin meluisin yhtye” sekä vanha tuttu Hurts Suomeen – Flow’ssa peruutuksia ja lisäyksiä

06.08.2013

Saatiinpa suhteellisen tuhti keikkauutispaketti tälle päivälle. Flow Festival alkaa jo huomenna, mutta festari julkisti vielä viikonlopuksi uusia artistikiinnityksiä.

Kuva: Wikimedia Commons

“New Yorkin äänekkäimmäksi yhtyeeksi” hyvin lähelle kyllästymiseen saakka tituleerattu A Place to Bury Strangers palaa neljän vuoden tauon jälkeen Suomeen klubikeikalle syksyllä. Meluisaa kitaramyrskyä, kaiutettua shoegaze-maalailua ja postpunkin kolkkoutta yhdistelevä bändi nousee Helsingin Tavastian lavalle tiistaina 1. lokakuuta.

Viime vuonna kolmannen studiolevynsä Worshipin julkaissut A Place to Bury Strangers esiintyi viimeksi vuonna 2009 Suomessa Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

Alkaen 19,50 euroa maksavat liput keikalle tulevat myyntiin Tikettiin torstaina 8. elokuuta.

Brittiläinen Hurts sen sijaan soitti vasta taannoin Ruisrockissa, mutta tämä konepopkaksikko ei näköjään voi saada suomalaisista tarpeekseen, sillä yhtye saapuu marraskuussa jo seitsemännelle Suomen-keikalleen.

Hurts nähdään Helsingin Jäähallissa lauantaina 2. marraskuuta. Lämppärinä toimii australialais-ruotsalainen elektropop-duo Say Lou Lou. Keikan alkaen 47 euroa maksavat liput tulevat myyntiin tiistaina 13. elokuuta Tiketissä.

Huomenna The Knifen avajaiskonsertilla alkavan Flow Festivalin esiintyjäkaartiin on tullut lisää vielä viime hetken muutoksia. Lauantaille kiinnitetty AlunaGeorge ja perjantaina esiintymisvuorossa ollut Hudson Mohawke ovat molemmat joutuneet perumaan keikkansa.

Peruneiden artistien tilalle on kuitenkin nyt kiinnitetty kolme uutta esiintyjää: yhdysvaltalaisräppäri Angel Haze sunnuntaille, ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Jens Lekman lauantaille ja kotimainen Huoratron perjantaille.

Flow-keikkansa ovat aiemmin joutuneet perumaan Azealia Banks ja Solange.