Nikki Hill saapuu Suomeen maaliskuussa – luvassa peräti viisi konserttia

Yhdysvaltalaisartisti kiertää Suomea maaliskuun aikana.

16.01.2025

Yhdysvaltalaisartisti Nikki Hill saapuu kiertueellaan Suomeen tänä keväänä.

Pohjois-Carolinan gospelkuorojen kasvattama laulaja esiintyy maaliskuun aikana Helsingissä, Tampereella, Nakkilassa, Jyväskylässä sekä Kokkolassa. Lippuja ensimmäisille keikoille myy Tiketti ja Lippu.fi, kun taas Kokkolan keikan lipunmyyntiä hoitaa Netticket. Tarkemmat tiedot keikkapäivistä- ja paikoista ovat nähtävissä uutisen lopusta.

Vuonna 2013 esikoisalbuminsa Here’s Nikki Hill julkaissut Nikki Hill on niittänyt mainetta energisellä live-energiallaan ja omaperäisellä soundillaan. Ensilevytyksensä jälkeen artistia on nähty yli 20 festivaalilla ja lähes 200 tapahtumassa eri puolilla Yhdysvaltoja ja Eurooppaa. Viimeisin albumi, Feline Roots, nähtiin vuonna 2018. Kappaleiden tunnelmat liikkuvat latautuneesta bluesista punk souliin ja herätyskokousgospelista rockabillyyn.

19.3. Helsinki, Glivelab
20.3. Tampere, Glivelab
21.3. Nakkila, Verstas
22.3. Jyväskylä, Musta Kynnys
23.3. Kokkola, Kulttuurikorjaamo