Niko Hallikainen julkaisi esikoisteoksensa Kanjoni – julkistamistilaisuudessa kuultiin Noah Kinin tekemää musiikkia

Hallikaisen kirjan julkkareita vietettiin eilen Facebook-livessä.

06.01.2021

Eilen tiistaina 5. tammikuuta julkaistun Niko Hallikaisen Kanjoni-kirjan julkistamistilaisuutta vietettiin kirjan kustantaja Otavan Facebook-livessä. Noin tunnin mittaisen tilaisuuden aikana kuultiin myös noin kymmenen minuutin ajan ambient-tyylistä musiikkia, jonka oli tilaisuutta varten tehnyt rap-artisti Noah Kin.

Julkistamistilaisuus lähetettiin eilen suorana lähetyksenä, mutta voit katsoa sen tallenteena kokonaisuudessaan täältä. Noah Kinin musiikkia kuullaan livessä taustalla samalla, kun Hallikainen lukee otteita kirjastaan. Nämä kohdat löytyvät aivan videon alusta ajassa 0.00–05.28 sekä lopusta alkaen kohdasta 56.42 jatkuen aina tallenteen loppuun.

Kirjan kustantaja Otava kuvailee Hallikaisen vastajulkaistua teosta sivuillaan näin:

”Kiimaisen vimmainen esikoisromaani on lukijansa alati yllättävä kirjallinen peilitalo. Nuori mies on epätoivoisen rakastunut kouluaikaiseen kiusaajaansa. Kun epävakaa suhde päättyy, kertoja pakenee webcam-seksin pakkomielteiseen pyörteeseen. Ihmeellisen sattuman kautta videoista avautuu huumaava portti uuteen elämään Los Angelesin paahteessa. Kertojan syvä rakkauden kaipuu vie lukijan arvaamattomalle vaellukselle, joka on täynnä varjoja ja runollista ilmaisuvoimaa. Kanjoni on samaan aikaan pidäkkeettömän ruumiillinen, häpeilemättömän hauska sekä pohjattoman traaginen romaani, joka luo harvinaisen kiihkeän ja vastustamattoman suhteen lukijaan.”

Lisää luettavaa