Trapt on yhdysvaltalainen nu-metal-yhtye, joka muistetaan 2000-luvun alun hitistään Headstrong, mutta tunnetaan nykyisin parhaiten epäkorrektista some-presenssistään. Yhtyeen laulaja Chris Taylor Brownin ylläpitämä Traptin Twitter-tili on keskittynyt ylipainoisten haukkumiseen, rakenteellisen rasismin olemassaolon kiistämiseen, misogynisiin, homofobisiin ja antisemitistisiin purkauksiin ja ihan vain ihmisten haukkumiseen.
Reilu viikko sitten Brown keskittyi ylistämään omaa bändiään – tietenkin haukkumalla muita. Hän esimerkiksi kirjoitti Traptin olevan huomattavasti merkittävämpi yhtye kuin Body Count. Ainoaksi perusteluksi hän esitti Spotifyn striimilukemia.
Ice-T oli huomannut twiitin ja jakoi sen lakonisella saatteella: ”Jatka puhumista… törmäämme toisiimme ennemmin tai myöhemmin.”
Vastaus meni ilmeisesti Brownin ihon alle ja hän jatkoi twiittailua sekä Body Countista että Ice-T:stä. Kun Brown ei saanut enää kiinnitettyä Ice-T:n huomiota, hän päätti esittää julkisen haasteen nyrkkitappeluun ilman hanskoja. No niin, Ice-T:n huomio saatu. Ja räppilegendan vastaus on täyttä asiaa.
”Kuka ikinä tämä Trapt-hemmo onkaan, hänen ystäviensä olisi syytä auttaa häntä. Tehkää interventio, keskustelkaa asiat läpi. Tämän tyylisillä tunnemyrskyillä on tapana päättyä huonosti”, Ice-T kirjoittaa.