”Nykyään olen oppinut elämään näiden mun ylikierroksilla käyvien aivojen kanssa” – Costee pyrkii pakoon pahaa oloa

Tämä on Costeeta.

04.03.2018

Costee on Etenee Recordsin tuore kiinnitys, jonka ensimmäistä Etenee-kappaleetta päästään kuulemaan nyt ja vielä videon muodossa. Costeen kappale on nimeltään Pakoon pahaa oloo ja kappaleesta kerrotaan tiedotteella seuraavasti:

”Mä oon aina miettinyt ihan liikaa kaikkia asioita, mikä johti siihen et yks kesä sain pienen burnoutin. Tässä biisissä kerron niistä fiiliksistä ja miten mä sillon käsittelin niitä. Keinot oli välillä vähän kyseenalasia, mut ne auttoi mua sillon. Nykyään olen oppinut elämään näiden mun ylikierroksilla käyvien aivojen kanssa. Tän biisin kirjottaminen oli kuitenkin edelleen tosi terapeuttista.”

”Mä koitan olla aina tosi positiivinen jäbä ja oon pystynyt käsittelemään kaikki pahimmat hetket puhumalla asioista mun frendeille ja mutsille. Pahaa oloa voi olla monenlaista eikä sitä pitäisi ikinä toisen arvostella tai aliarvioida.Toivottavasti pystyn mun musiikilla auttamaan ihmisiä käsittelemään niiden tunteita”

Lähtökohdat ovat selvät ja Costeen soundi on sujuvaa, sekä modernia puhelaulun ja laulun sekoitusta ja mikä parasta: tuoreesta soundista huolimatta suomimusalle ominaiset ”delfiinikorahdukset” loistavat iloisesti poissaolollaan.

Costee lyö heti alkuun sellaiset kortit pöytään, että eiköhän tätä pakkaa tulla sekoittamaan vielä useampi kerta. Kannattaa siis pistää nimi muistiin.

Tsekkaa Stone Filmsin kädenjälkeä oleva video alta.

Lisää luettavaa