Nyt pistetään murjomisvaihde päälle ja kuunnellaan Meshuggah-yhtyeen ilmainen uutuus-ep

07.02.2013

Suomeen keväämmällä saapuvalla Ruotsin äärimetallikolossilla olisi kuunteluttaa vähän uutta materiaalia. Ihan omakseenkin nuo voi käydä myös lataamassa.

Kuva: Nuclear Blast

Huhtikuussa pienelle Suomen-kiertueelle saapuva Meshuggah julkaisi viime vuonna mainion Koloss-albuminsa.

Ruotsin kokeilullisen death metalin suuruudella on kuitenkin heittää jo kehiin uuttakin kuultavaa, sillä bändillä olisi tässä tällainen uusi ilmainen ep, jonka on laittanut jakoon ilmaisjulkaisuihin erikoistunut Scion A\V -sivusto.

Ep pitää sisällään upouuden biisin Pitch Black sekä livetaltioinnin obZen-levyn Dancers to a Discordant System -biisistä.

Pitch Black on perinteisempää Meshuggah-astetta seesteisempi ja tunnelmallisempi, mutta hyvinkin näppärä ja jopa kaunis biisi.

Molemmat ep:n biiseistä voit kuunnella alempaa ja ladata omaksesi täältä.

YouTube video

YouTube video

Äläkä muuten unohda sitä, että vielä voit itsekin opetella soittamaan kuin Meshuggah’n soitintaiturit.