Nyt se on varmaa: jättihitiksi noussut Joker saa jatkoa

Tämä ei tullut yllätyksenä.

04.08.2022

Kesäkuussa kuultiin tiedotusvälineissä mielenkiintoista infoa tulevasta Joker-hittielokuvan jatko-osasta.

Ohjaaja Todd Phillips sanoi tuolloin työstävänsä Joker 2 -elokuvan käsikirjoitusta. Leffan työnimi on Joker: Folie à deux (Hulluutta kahdelle). Tuolloin huhuiltiin, että poptähti Lady Gagaa houkutellaan leffaan mukaan Harley Quinnin rooliin. Elokuvan sanottiin myös olevan musikaali.

Nyt jatkolle on saatu varmuus. Elokuvan tuotanto aloitetaan joulukuussa, ja sen on tarkoitus tulla ensi-iltaan vuonna 2024. Vielä ei ole tietoa siitä, keitä näyttelijöitä elokuvassa nähdään Joaquin Phoenixin lisäksi.

Joker ilmestyi vuonna 2019, ja siitä tuli melkoinen hitti. Lipputuloja se keräsi huimat miljardi dollaria.

Lisää luettavaa