”Ole oman elämäsi Puff Daddy!” – kaksi manse-räpin og:ta yhdistivät voimansa

Sere ja Silkinpehmee asialla.

10.03.2019

Sere ja Silkinpehmee eivät todennäköisesti vaadi sen enempää tuntomerkkien jakamista Rumban lukijoille. Räppäreillä kun on sen verran pitkälle ulottuvat juuret suomiräpin parissa.

Nyt Tampereelta alunperin ponnistavat räppärit ovat tehneet uuden yhteis-ep:n. Kaleva on jatkoa Petsamo-ep:lle, joka julkaistiin viime keväänä. Nimien puolesta kyseessä on siis kunnianosoitus Tampereelle. Sittemmin uudet kuviot ovat kutsuneet Silkinpehmeetä, jonka voi bongata näinä päivinä Helsingistä.

Tuotannosta on vastannut Silkinpehmeen tuottamaa päätösraitaa lukuunottamatta Sere. Aihealueet liikkuvat Tinderistä Puff Daddyyn ja siitä ylipääsemättömiin loukkauksiin ystävyydessä. Räppärit riitelevät varsin lungisti ja käyttävät kieltä nokkelasti, josta esimerkkinä otsikossakin viitattu Paha poika -kappale.

Uunituore ep löytyy useimmista suoratoistopalveluista.

Lisää luettavaa