”Olen paljon, paljon, paljon tärkeämpi kuin kukaan heistä tulee ikinä olemaan” – Roger Waters latoo suorat sanat The Weekndistä ja Drakestä

Entinen Pink Floyd -basisti loukkaantui, kun kanadalainen lehdistö laittoi poptähtien keikat hänen konserttiensa edelle.

Pink Floydissa basistina, laulajana ja lauluntekijänä vuosina 1965–1985 vaikuttanut ja sen jälkeen pitkän soolouran tehnyt Roger Waters keikkailee parhaillaan Kanadassa ja Yhdysvalloissa.

78-vuotias muusikko antoi äskettäin kanadalaiselle The Globe and Mail -lehdelle haastattelun. Kysyttäessä artistin suhteesta yleisöönsä Waters alkoi ihmetellä, miksi toimittaja on tekemässä juttua hänestä, vaikka yksikään torontolaismedia ei halunnut kirjoittaa hänen keikoistaan.

Toimittaja huomauttaa, ettei Watersin keikka ollut sen päivän suurin, ja esimerkiksi hän oli itse kirjoittamassa The Weekndin konsertista. Waters jatkaa toteamalla, että hän soitti Torontossa sentään kahtena iltana, ja The Weekndin keikka peruuntui lopulta, kuten kerroimme aiemmin tänään.

”Minulla ei ole hajuakaan mikä tai kuka Weeknd on, sillä en juuri kuuntele musiikkia. Olen kuullut, että hän on iso esiintyjä. No, onnea hänelle. Minulla ei ole mitään häntä vastaan”, Waters sanoo ja jatkaa ihmettelemällä, miksi hänen keikastaan ei haluttu kirjoittaa.

”En halua hyökätä ketään vastaan, mutta se oli minusta outoa. Sitä paitsi, kaikella kunnioituksella The Weekendiä, Drakeä ja kaikkia heitä kohtaan: olen paljon, paljon, paljon tärkeämpi kuin kukaan heistä tulee ikinä olemaan – aivan sama, kuinka monta miljardia striimausta heidän musiikkinsa on kerännyt. Täällä tapahtuu asioita, jotka ovat oikeasti tärkeitä meidän kaikkien elämälle.”

Haastattelussa sentään siirrytään tämän jälkeen poliittisiin aiheisiin, mutta juttu jatkuu melkoisen nihkeissä tunnelmissa loppuun asti.

Lisää luettavaa