”Onko kukaan itse asiassa mitään ilman suhdetta muihin ihmisiin?” – Nopsajalan uudella singlellä käsitellään yksinäisyyttä ja identiteettiä

Uusi single Nopsajalalta.

Sony Music
Nopsajalka julkaisi perjantaina toisen singlen tänä vuonna julkaistavalta albumiltaan. Voit kuunnella uuden Mä en oo mä -singlen täältä.
Uusi single käsittelee yksinäisyyttä, identiteettikriisejä ja yhteyttä toisiin ihmisiin ja on tiedotteen mukaan samalla avain koko albumin maailmaan.

Uutta albumia tehdessään Nopsajalka pohti suhdettaan myös omaan artistiminäänsä, erilaisia rooleja sekä suhteitamme toisiin ihmisiin:

”Olen viime aikoina pohtinut muun muassa sitä, onko Nopsajalkaa olemassa? Uutta albumia tehdessä en halunnut olla artisti, vaan halusin olla ihminen. Halusin irtisanoutua nuoruuden sarjakuvahahmosta nimeltä Nopsajalka ja tulla kokonaiseksi ihmiseksi.”

”Samalla oon kuitenkin pohtinut, että kaikkihan me esitetään monenlaisia rooleja meidän elämässä, ja tästä on hyvä olla tietoinen. Yhteys ja suhteet toisiin ihmisiin ja energiat ihmisten välillä tekee meistä kokonaisen, sillä emme elä tyhjiössä. Mä en oo mä pohtii yksinäisyyttä ja sitä miten oma identiteetti murtuu ilman tärkeää ihmiskontaktia. Onko kukaan itse asiassa mitään ilman suhdetta muihin ihmisiin?”

Nopsajalan teki paluun viime syyskuussa julkaistulla singlellä Sydän sydän, jollla vierailee Chisu. Nopsajalka on julkaissut uralla yhteensä viisi studioalbumia, joista viimeisin on vuonna 2015 julkaistu Mun.

Soolouransa ohella artisti on vaikuttanut myös yhtyeissä Elokuu, Soul Captain Band ja Kapteeni Ä-ni.