Oliko ikävä Jetiä? Jaa ei? Yhden hitin aussi-ihme palaa EDM-sinkulla, joka on… no, Jetiä EDM-tyyliin

Yhteistyö italialaisen The Bloody Beetroots -elektropumpun kanssa tuotti tuplasinkun, jonka ensimmäisenkin version tarpeellisuus on... kyiseenalainen.

09.07.2017

Are You Gonna Be My Girl? oli kova juttu vuonna 2003. Siis oikeasti helkkarin tarttuva, iskevä biisi. Sen yhden hetken sitä ehti ajatella, että tässäpä Australialta uusi hieno lahja likaisen riffirockin maailmalle.

Sitten Jetiltä tuli kokopitkä, jota myytiin kohtuullisesti ja kuunneltiin kohtuullisen vähän. Sen jälkeen bändistä ei ole kuulunut sen suuremmin mitään, mikä ei välttämättä ollut suurin kuviteltavissa oleva menetys rokkiskenelle.

Nyt bändi on tehnyt yhden biisin mittaisen paluun. Tai hetkinen, kahden. Laulaja Nic Cester päivitti bändin soundia, yhdisti voimansa italialaisen elektro-yhtye The Bloody Beetrootsin kanssa, ja äänitti syntikkatanssirock-palan My Name Is Thunder. Kahteen kertaan.

Ensimmäinen versio on elektronisempi, sämplätympi versio simppelistä rallista, jossa Cester laulaa ja punajuuri-italiaanot soittavat. Ja koska sitä ilmeisesti tarvittiin, biisistä tehtiin myös rokimpi versio, jossa koko aussiryhmä säestää Cesteriä.

Alla kumpikin versio tsekattavaksi, koska turha valehdella, sua kuitenkin kiinnostaa.

Lisää luettavaa