Onko rock kuollut? Musiikkigaalassa palkittiin parhaimpana rock-yhtyeenä Suomessakin piipahtanut rap-trio

Viime vuonna Blockfestissa esiintynyt Migos soimaan ja moshaamaan.

Viime yönä kekkeröitiin American Music Awards -gaala, joka kekkeröitiin ensimmäisen kerran vuonna 1973. American Music Awards eli tuttavallisemmin ehkäpä ”Amas” ei ole arvostuksessa aivan Grammyjen tasolla, joka johtunee siitä, että Amas-tuloksiin vaikuttaa yleisön äänet, toisin kuin Grammyissa. Toisin sanoen suosituin usein myös voittaa.

Viime yönä nähtiinkin melkoinen ajan henkeä kuvaava tilanne, kun parhaimman pop/rock-yhtyeen palkintoa jaettiin. Jostain syystä trap-kehto Atlantasta kumpuava Migos oli valittu ehdokkaaksi kyseiseen kategoriaan. Emme äkkiseltään tiedä, että mitä tekemistä kyseisellä räppiryhmällä on rockin saati popin kanssa, mutta niin vain bändi voitti kyseisen palkinnon.

Kilpakumppaneina oli yhtyeet kuten Maroon 5 ja Imagine Dragons, joten aivan mitään Foo Fightersia ei nyt tässä mittelössä kaadettu. Jotain se kuitenkin kertoo, jostakin.

Toki siitäkin on kiistelty, että onko Post Malone räppiä vai ei, niin vain hänen Beerbongs & Bentleys -levynsä palkittiin parhaimman rap-albumin kategoriassa. Post Malone on kuitenkin helposti oikeammassa kategoriassa, kuin Migos.

Muita voittajia voit katsella täältä. Alta taas näet vuoden rock-yhtyeen tuoreimman musiikkivideon.