Onko shakki mielestäsi tylsää? Tsekkaa Aksimin ja Joosu J:n yhteistyöprojekti ja katsotaan asiaa sitten uusiksi

Shakkii-nimellä kulkevan duon ensisingle julkaistiin eilen PME:n kautta.

20.11.2021

PME julkaisi eilen ensisinglen mielenkiintoiselta kokoonpanolta nimeltä Shakkii, jonka muodostavat Aksim sekä Joosu J. 2000-luvun alusta asti räppiympyröissä syvällä liikuskellut ja muun muassa Kemmurusta tuttu Aksim, sekä Korstoraatioon kuulunut Joosu J ovat molemmat ehtineet tehdä myös omille äänilleen uskollista soolouraa. Nyt kaksikon luovat mielet ja uudenlaiset tavat tehdä musiikkia yhdistyvät 23 leukaa -biisissä.

“On ollut tärkeää oivaltaa, että hyviä ideoita tulee muualtakin kuin omasta päästä, vaikka olisi kuinka luova. Jokainen tekijä tarjoaa jonkin uuden kulman, jota itse ei tavoita, sillä olemme kaikki yksilöitä eri taustoista ja kokemuksista. Mun vahvuus on kuulla ja järjestellä ne parhaat palikat, koska sitähän mä sampleripohjalta kasvaneena tuottajana sekä DJ:nä olen aina tehnyt”, Aksim avaa yhteistyön taustoja.

23 leukaa on suorastaan ärsyttävän hurmaava kappale. Se on leso, mutta pysyttelee nätisti kaukana tarpeettomasta omahyväisyydestä. Se on kehuskeleva, mutta älyää pitäytyä harmaan alueen sillä puolen, jossa omakehu on luotaantyöntävän sijaan puhtaan valloittavaa. Vanhalla kunnon viikarin pilkkeellä silmäkulmassa saa ihmeitä aikaiseksi, ja riettaammatkin läpät tuntuvat pulmusenpuhtailta niin kauan kuin asenne on harmittoman kujeileva.

Yksi selitys sille, ettei kappale hetkeksikään lipsahda turhauttavan pröystäilyn puolelle löytynee siitä, että Aksimin tuotanto on konkarille tyypillisen mukaansatempaavuuden lisäksi mielenkiintoisen mollivoittoinen. Kitara rahisee kotoisasti kontrastina pelureiden lihasten pullistelulle, ja kun kappale vielä täydentyy artistien äänenkäytössä kuultavilla kaihoisaan vivahtavilla melodianpätkillä, sukeutuu koko setistä lähes runollisen tenhoava. Tinkimätön itsevarmuus yhdistettynä hyväntahtoiseen herkkyyteen? Joo hei, lisää tätä kiitos.

Tiedotteessa Shakkii tiivistetään “rennoksi ja totiseksi” bändiksi, mikä totta puhuen täysin tyhjentävästi kiteyttää kaksikon meiningin. Aksimin ja Joosu J:n musiikilliset kyvyt pääsevät laadukkaan toteutuksen myötä oikein edustavasti esille, mutta jonkinlainen vallaton vire pitää liiallisen kulmien kurtistelun hommasta kaukana. “Jos sä seuraat aidosti sun omaa fiilistä, et muiden, niin se on väistämättä yhtä yksilöllistä kuin sä olet ihmisenä, eikä siihen tarvitse kikkoja”, yhtye toteaakin.

Sen päivän kun näkisi, että Jyväskylän ainutlaatuisen taidokasta räppimeininkiä kyllästytään ylistämään – niin, no, tänään se päivä ei ainakaan ole. Jyväskylän Tikkakoskelta kotoisin oleva Aksim sekä niin ikään Jyväskylästä ponnistava Joosu J toimivat yhdessä sen verran houkuttelevasti, että kyllähän tälle projektille jatkoa toivoisi. Duon debyytti-ep:tä onkin kaavailtu julkaistavaksi ensi vuoden alussa.

Alta kannattaa katsella KPC:n kanavalta löytyvä Jjohanness:in ja Jiyar Seyyedin kädenjälkeä oleva musiikkivideo, joka on sekin hämmästyttävän asiantuntevasti toteutettu. Melkoisen virneen tämä setti kyllä jättää jälkeensä, ei voi kerta kaikkiaan muuta sanoa.

Lisää luettavaa