Onni Boi julkaisi ensin Tides–kappaleen, joka oli helposti alkuvuoden freeseintä musiikkia. Sitten oli Lo blo –biisin vuoro, jolla Onni Boi todisti, että nyt ollaan todellakin tosissaan. Mitään tusinatavaraa ei ole tuotettu.
On siis vain oikein, että Onni Boi julkaisee ep:n samantien. They’re good but they’re not funny like you pitää sisällään viiden kappaleen verran hillityn tarkkaa elektronista poppia, joka löytänee kuulijoita myös rajan ulkopuolella.
Uudella ep:llä kuullaan vähäeleistä, mutta kannattelevaa elektronista popia, sekoitettuna houseen ja rnb-mausteisiin. Ep:n aikana voi tulla mieleen nimiä kuten Blood Orange, Hot Chip ja Mystic Force, joista viimeisimmän Onni Boi nostaa tiedotteella itse esiin.
Mikäli siis vakuuttava suomisoundi kiinnostaa, niin ep kannattaa etsiä käsiinsä suoratoistopalveluista. Esimakua tulevasta alta.