Osoitus vinyylilevyjen suosiosta? Poliisi teki suurimman piraattiratsian vuosikymmeniin

Vinyylin suosion kasvu rohkaisi saksalaismiehen ison mittakaavan laittomuuksiin.

18.11.2016

Saksan viranomaiset ovat takavarikoineet 1,5–2 miljoonaa kappaletta laittomia vinyylejä, cd:itä ja dvd:itä Etelä-Saksassa ja Puolassa. Takavarikko on laatuaan suurin Euroopassa vuosikymmeniin. Laiton materiaali sisälsi kopioita esimerkiksi Led Zeppelinin, Beatlesin ja Rolling Stonesin tuotannosta, ja niillä on käyty kauppaa levymessuilla sekä netin myyntipalstoilla.

Vyyhti alkoi aueta viime tammikuussa, kun laatikoittain laitonta materiaalia tuli ilmi. Tutkinta alkoi helmikuussa ja kestää noin vuoden. Saksan viranomaiset toimivat yhteistyössä BVMI:n, eli Saksan musiikkiteollisuusyhdistyksen kanssa. BVMI edustaa yli 250:ta musiikin alalla toimivaa yhtiötä.

Baden-Württemberin poliisi pidätti syyskuussa 60-vuotiaan stuttgartilaisen miehen epäiltynä laittomien kopioiden tuotannosta Saksan ja Puolan tehtaillaan. Hän voi saada jopa viisi vuotta vankeutta.

BVMI:n toimitusjohtaja Florian Drücke yhdisti rikoksen vinyylin kasvaneeseen suosioon.

Lisää luettavaa