Oulunkylän yhteiskoulun abit hieraisivat silmiin pariinkin otteeseen, kun kirjoittaneiden bileissä vieraili todellinen yllätysyhtye

Gasellit heitti yllätyskeikan.

Gasellit
Tero Ahonen

Oulunkylän yhteiskoulun hieraisivat silmiin pariinkin otteeseen, kun abijuhlissa lavalle asteli räppiyhtye Gasellit.

Syy tähän oli kotiseuturakkaus. Gasellien Jusa, Päkä ja Thube tapasivat aikoinaan juuri Oulunkylän yhteiskoulussa. Gasellit päättikin heittää yllätysesiintymisen kyseisen koulun abijuhlissa.

”tänään aamulla automatka kohti koulua meni hermoillessa. yllätysesiintymiset on aina pahimpia, kun ei oikeen pysty yhtään ennalta-arvaamaan millaisen vastaanoton saa yleisöltä. kuumotusta lisäsi vielä se, että salissa ois monta vanhaa opettajaa ihmettelemässä meidän toimintaa. en usko että kovin moni, jos kukaan, niistä on seurannut tiiviisti gasellien taivalta. nyt ne sitten sais todistaa kuinka entisistä räkänokista on tullut nykyisiä räkänokkia. vuodet vierii, me ei. hah, no ei, mutta sanotaanko nyt näin, että ei oltu varmaan mitään kaikkien aikojen oppilaita ja epäilen, ettei meidän paluuta oulunkylän yhteiskoulun tiloihin oltu opettajien toimesta odotettu kuin kuuta nousevaa. siellä me nyt silti oltiin”, Gasellit kertoo keikasta Facebook-sivuillaan.

Tsekkaile videopätkää vedosta alta.