Päivän hämmennys: näyttelijä Kevin Spaceyn veli on MIKÄ?

06.09.2015

Jos satut olemaan matkalla Yhdysvaltain Idahoon Boisen kaupunkiin, voit tilata näyttelijäsuuruus Kevin Spaceyn isoveljen kyyditsemään itseäsi limusiinilla Rod Stewartiksi pukeutuneena.

Nii-in. Asiasta uutisoi Dangerous Minds.

Tai no, koko Rod-homma saattaa olla myös silkkaa sattumaa. Randy Fowler on Dangerous Mindsin mukaan Rod’s Limos -yhtiön omistaja, mutta lakiteknisistä syistä kaikki yhtäläisyydet Rod Stewartiin – sekin, että firman slogan ”Tonight’s the Night” on myös Rod Stewartin hittibiisi – ovat vain katsojan mielikuvitusta.

Veljekset eivät valitettavasti ole ilmeisesti hyvissä väleissä. Fowlerin kotisivujen mukaan mies suunnittelee elämäkerran kirjoittamista, ja teoksen nimivaihtoehtoiva ovat muun muassa Living in the Shadows ja iskevä I’m Spaceys Brother Whether he Likes It or Not.

Ok.

Mikä erikoisinta, tieto tästä jännittävästä perhekuviosta tulee samaan aikaan, kun Rod Stewartin vanha yhtye The Faces esiintyi ensi kertaa yhdessä 40 vuoteen. Vuonna 1975 hajonnut bändi konsertoi Briteissä syöpäkampanjan hyväntekeväisyystapahtumassa. Katso videota tapahtumasta alta.

Lisää luettavaa