Päivän murjovin turpakeikka on tässä, olkaa hyvät – Converge tarjoilee annoksen silkkaa epätoivoa

27.09.2012

Yhdysvaltalainen kimurantin hardcoren veteraani julkaisee tuossa parin viikon sisällä uuden levyn, joka saa maistiaisbiisien perusteella äänimuodossa pesäpallomailalla päin pläsiä mätkimisen tuntumaan harvinaisen hyvältä.

Kuva: Ryan Russell / myspace.com/converge

Välillä vastaan tulee biisejä, joiden ihon verille repivä aggressio saa aikaan vastustamattoman tarpeen menettää järkensä ja hakata sormensa vasaralla tuusannuuskaaksi. Onneksi maailma tarjoaa Convergen kaltaisia yhtyeitä, jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen tuottaa eteemme tällaisia biisejä.

Helkkarin kieroon riffittelyyn ja maratoniin verrattaviin rumpusuorituksiin erikoistunut hardcore-veteraani julkaisee 9. lokakuuta kahdeksannen albuminsa All We Love We Leave Behind.

Nyt kun kuunneltavana on 14 biisiä sisältävältä levyltä ensimmäiset kaksi ”singleä” Shame in the Way ja Aimless Arrow, on biisien pohjalta todettava, ettei 22 vuotta tahkonnut bändi ole edelleenkään menettänyt tippaakaan käsittämättömästä raivostaan.

Vaikka vokalisti Jacob Bannon on yksi niistä harvoista nokkamiehistä, joiden ulosannissa lohduttomuus on aidosti käsinkosketeltavaa, on Convergen ”paskat seinään” -tuuttauksella kummallisen piristävä ja euforinen vaikutus mielentilaan.

Kuuntelepa vaikka itse biisit tuosta alempaa:

YouTube video

YouTube video