Päivän silppu: Sweatmaster ripustaa hanskat naulaan, Downstairs julkaisee kasetteja, Pierced Arrows Suomeen

14.04.2011

Lisäksi Interpol tarjoaa kotisivuillaan ilmaisen remix-biisin ja Kanadan konepop-ihanuus Crystal Castles saapuu Helsinkiin kesäkuussa.

Kuva: Olli Laamanen

”Downstairs on kieroutuneella tavalla hurmaava. Se on meluisa, karvainen, laiska ja välinpitämättömyydessään jopa karismaattinen”, alkaa Downstairsin keikka-arvio Rumbablogissa. Kieroutuneella tavalla hurmaavia ovat myös yhtyeen uudet tekemiset.

Nykyään nimestään vokaalit hukannut Dwnstrs julkaisee loppuvuodesta Satanic Adventures Of Hector / Ghost Memoir -tuplalevyn. Sitä ennen albumin kappaleet julkaistaan kolmena lyhytjulkaisuna eri formaateissa.

Sarjan ensimmäinen osa, Ekto the Firstborn, tulee vanhan liiton malliin c-kasettina. Ep:llä vierailevat myös Steel Mammothista ja Black Audiosta tuttu Ville Pirinen sekä Rumbankin kolumnistina kunnostautunut Tommi Forsström. Pienlevyä julkaistaan vaivaiset 40 kappaletta, eikä retroilun autenttisuuden vuoksi ennakkotilausta ole olemassa, joten tiukille menee numeroidun kasetin hommaaminen.

Esimauksi yhtye tarjoaa For Curses -kappaleen musiikkivideon ja Iisalmi Disco Bus 75 (Heavy Medication) -biisin mp3-latauksena. Molemmat voi ottaa haltuun yhtyeen kotisivuilla.

3. kesäkuuta kuullaan kiintoisaa jytinää, kun garagerockin kulttinimeksi mainostettu Pierced Arrows saapuu musisoimaan Helsingin Dom-klubille. Ammoisen Dead Moon -yhtyeen Fred & Toodey Cole -pariskunnan perustama yhtye julkaisi viime vuonna toisen levynsä Descending Shadows.

Lämmittelijöinä esiintyvät The Heartburns ja Moderni Elämä. 15 euron hintaiset liput tulevat myyntiin 18.4. Ennakkomyynti: Tiketti.

Eilen kävi myös ilmi, että kanadalainen elektropop-suosikki Crystal Castles saapuu Helsingin The Circusiin 13. kesäkuuta. Tiketissä ja Lippupalvelussa huomenna myyntiin tulevat liput maksavat ennakkoon 28€.

Totisen postpunkin suuri bändi Interpol tarjoaa puolestaan ilmaisen remixin uusimman albuminsa Try It On -kappaleesta. Michiganilaislähtöinen Salem muotoili biisin hämyisäksi slowcoreksi, eikä yhtään hullummin. Biisin voi ladata Interpolin kotisivuilta.

Kahdentoista vuoden ajan garagerockillaan hurmiota herättänyt ja Rumbankin sivuilla useaan otteeseen vieraillut Sweatmaster lopettaa uransa. Viimeiseksi julkaisuksi jää viimevuotinen Dig Up the Knife. Yhtye soittaa kesän keikat normaaliin tapaan, mutta sen jälkeen vahvistimista sammutetaan virta. Laulaja-kitaristi Sasu Mykkänen kuvaili tiedotteessa syitä lopettamiseen näin:

”Viimeisimmän levyn ja julkaisukiertueen jälkeen piti miettiä, lähdetäänkö taas painamaan eteenpäin. Ideat tuntuivat kuitenkin olevan aika lopussa, ja koska emme halua soittaa pelkästään vanhoja biisejä, tuntui sopivalta hetkeltä saattaa Sweatmaster viimeiselle matkalleen.”

Yhtye tarjoaa vielä viimeiset pikaiset Quickie-nimisellä kappaleella. Quickie on mukavan kuuloinen biisi, joka loppuu hieman yllättäen ja kesken. Vertauskuva yhtyeen uralle? Kuuntele ja lataa kappale täältä.

”Olo on haikea, mutta samalla jotenkin vapauttava. Kivaa ja hienoa on ollut, tattista vaan!”

Kiitos Sweatmaster 1999-2011!