Paluun tehnyt Rage Against the Machine saapumassa Eurooppaan – miten käy Suomen?

RATM-keikat Euroopassa julki. Ehkä. Voi olla.

AOP

Kerroimme aiemmin tässä kuussa täällä, miten Rage Against the Machine tekee paluun.

Aluksi julkistettiin vain viisi keikkaa. Viime yönä Suomen aikaa bändin virallisilla Instagram-sivuilla vilahti joidenkin huhujen mukaan hetken aikaa kuva, jossa näkyi bändin saapuvan myös Eurooppaan. Kuva poistettiin nopeasti, mutta sen mukaan bändi nähtäisiin Euroopassa ainakin kahdeksalla keikalla.

Näistä lähin olisi Ruotsissa 26. kesäkuuta. Kuinka ollakaan, samana viikonloppuna järjestetään myös Provinssi Seinäjoella. Kun nyt ottaa huomioon Provinssin tämän kesän nu metal -kattauksen, niin RATM sopisi sinne sekaan kuin nenä päähän.

Painotetaan silti, että varmuutta asiasta ei ole. Odotellaan, mitä tuleman pitää vai tuleeko mistään mitään.

Edit kello 13.41: Wall of Sound -sivusto väittää täällä, että juttu olisi kuin olisikin feikki. Ota nyt näistä selvää.