Paras idea koskaan: pestataan maailman kovaäänisimmät rocklaulajat tähdiksi mykkäelokuvaan

04.08.2015

Niille, joiden mielestä maailmassa on liian vähän rockelokuvia, on luvassa kerrassaan hienoja uutisia. Kesän aikana on julkistettu projekti nimeltä Gutterdammerung, jonka idea on ennakkotietojen mukaan suorastaan briljantti: otetaan Iggy Popin ja Henry Rollinsin kaltaisia armoitettuja huutajia ja pistetään heidät tähdiksi mykkäfilmiin.

Nyt Gutterdammerungin näyttelijäryhmä on vahvistunut kahdella uudella väkevällä nimellä. Classic Rock uutisoi, että mukaan on saatu myös Lemmy Kilmister ja Slayer-pappa Tom Araya.

Teoksen ohjaa ruotsalainen Björn Tagemose, joka on aiemmin kunnostautunut etenkin musiikkivideoiden parissa. Hän on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Rollinsin kanssa, ja myös Eagles of Death Metal -sankari Jesse Hughes on mukana kuvioissa.

Ensi vuonna ensi-iltaan tuleva mykkäelokuva esitetään 1900-luvun alun elokuvaperinteen mukaisesti, eli hiljaista elokuvaa säestävät kertoja sekä orkesteri. Bändin virkaa hoitaa tosin luonnollisesti metallibändi.

Tagemosa kuvailee filmin juonta seuraavasti:

“The film is sent in a world where God has saved the world by taking from mankind the Devil’s ‘Grail of Sin’ – the Evil Guitar.

“From Heaven a punk-angel, Vicious, looks upon the world with weary eyes. He sends the Devil’s guitar back to Earth – and sin returns to mankind.

“An evil puritan priest, Rollins, manipulates a naive girl into retrieving the guitar to destroy it. On her quest she’s forced to face the world’s most evil rock’n’roll bastards. She has a rival in the form of a rock chick, determined to stop her.”

Lemmy esittää elokuvassa panssarikenraalia, jolla on ”kriittinen rooli kahden naisen välisessä taistelussa hyvän ja pahan välillä”. Araya puolestaan ”tuo elokuvaan valon todella alkukantaisella esityksellä”.

”Jos ette pidä roolisuorituksestani, suksikaa vittuun”, Kilmister toteaa Classic Rockin mukaan osallistumisestaan.

Lisää luettavaa