Parin fonistin tuuttauksesta herkkiin balladeihin – kuuntele Superpositionin debyytti

We Jazz julkaisee kvartetin albumin perjantaina.

23.03.2020

Superposition on tuore kvartetti, jonka jäsenet ovat jazzharrastajille entuudestaan tuttuja. Yhtyettä johtaa rumpali soolomateriaalinsa lisäksi Oddarrang-yhtyeestä tunnettu Olavi Louhivuori. Saksofonisteina Superpositionissa kuullaan Mopon Linda Fredrikssonia ja Katu Kaikun Adele Saurosta ja basistina toimii OK:KO-yhtyeen Mikael Saastamoinen.

We Jazz julkaisee Superpositionin eponyymin debyyttialbumin 27. maaliskuuta. Rumballa on ilo tarjota monisävyinen kokonaisuus kuunneltavaksi jo nyt. Levylle mahtuu niin räjähdysaltista free-tuuttausta kuin balladimaista herkkyyttä. Levyn avaava Antiplace on Saastamoisen sävellys, Wasteland Fredrikssonin ja loput Louhivuoren.

Superposition on mahdollista nähdä keikalla Odysseus-festivaalilla. Lonnan saarella Helsingin edustalla 25.–26. heinäkuuta järjestettävässä tapahtumassa esiintyy muiden muassa 3TM, Dalindèo, Eero Koivistoinen Quartet presents Odysseus ja Timo Lassy Band.

Kuuntele albumi alta:

Lisää luettavaa