Pate Mustajärvi ei sammaloidu. Ensi vuonna 70 vuotta täyttävä suomirockin legenda kiertää maatamme kesäkeikoilla.
Mustajärvi aloittaa kesän keikat Raswaa koneeseen vol. 2! -erikoiskeikoilla Tampereen Olympia-korttelissa 5.-6. kesäkuuta. Lavalla nähdään nimensä mukaisesti Popedan toisen albumin (Raswaa koneeseen!) aikainen yhtye, jonka muodostavat Mustajärven lisäksi basisti Risto ”Eebo” Lehtinen, kitaristi Ari ”Jatsi” Puukka sekä rumpali Kai ”Teinitornado” Holm. 1980-luvujen soittajien rinnalla lavalla nähdään myös Popedan alkuperäisjäsenen, edesmenneen Arwo Mikkosen musiikillista perintöä jatkava jälkikasvu Matti ”Matthau Mikojan” Mikkonen. Viisikko esiintyy myös Juvan Kaarihallissa sekä Köyliön Lallintalolla.
Lue myös: Kolumni: Oodi Pate Mustajärvelle
Luvassa on myös lukuisia normikeikkoja. Tuossa livebändissä Mustajärven rinnalla nähdään Mikko Kangasjärvi (piano, haitari, taustalaulu), Jari Latomaa (urut, akustinen kitara, taustalaulu), Santeri Kotamäki (kitarat), Milla Heinonen (basso, taustalaulu), Aleksi Ylimäki (rummut) sekä Päivi ”Capri” Selo (taustalaulu).
Keikkakesä päättyy duo-esiintymisiin, joilla Pate tulkitsee vuosikymmenten katalogiaan yhdessä Matti Mikkosen kanssa. Kaikki tulevan kesän keikat näet alta.
PATE MUSTAJÄRVI: KESÄN 2025 KEIKAT
05.06. TAMPERE, Olympia-kortteli (Raswaa koneeseen vol. 2!)
06.06. TAMPERE, Olympia-kortteli (Raswaa koneeseen vol. 2!)
28.06. OULU, Rotuaari Piknik
03.07. VESILAHTI, Laukon kartano
11.07. VIHTI, Hiidenkirnu Festival
12.07. PYHTÄÄ, BlueBerry Day -tapahtuma (Mustajärvi & Mikkonen)
23.07. ISOJOKI, Lauhan Spelit (triokeikka)
25.07. TURKU, Down by the Laituri
09.08. KOUVOLA, Koria Roll
15.08. SALO, Friends & Music Festival
16.08. JÄMSÄ, Akuliina
28.08. TAMPERE, Ravintola Kaisla (trio-keikka)
29.08. NAANTALI, Sunfest
30.08. JUVA, Kaarihalli (Raswaa koneeseen vol. 2!)
04.09. RIIHIMÄKI, Riihimäen teatteri (Mustajärvi & Mikkonen)
05.09. PORI, Kehräämö (Mustajärvi & Mikkonen)
06.09. OULU, Toppila Klubi (Mustajärvi & Mikkonen)
18.09. LAPPEENRANTA, Nuijamies (Mustajärvi & Mikkonen)
19.09. TAMPERE, TTT-Klubi (Mustajärvi & Mikkonen)
24.09. TURKU, Logomo (Mustajärvi & Mikkonen)
26.09. NAKKILA, Verstas (Mustajärvi & Mikkonen)
27.09. KÖYLIÖ, Lallintalo (Raswaa koneeseen vol. 2!)