Paula Vesala kertoo kokeneensa Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa ”vastaavia asioita” kuin mistä Louhimiestä syytetään

Vesala ja Marketta Tikkanen osoittavat tukensa Aku Louhimiehen työtavoista kertoneille naisille.

21.05.2018

Yle kertoo saaneensa Tuntematon sotilas -elokuvassa esiintyneiltä Paula Vesalalta ja Marketta Tikkaselta yhteisen tiedotteen.

”Haluamme osoittaa tukemme Aku Louhimiehen työtavoista kertoneille naisille, koska valitettavasti olemme Tuntemattoman sotilaan kuvauksien yhteydessä kokeneet vastaavia asioita kuin mistä kahdeksan naisnäyttelijää ovat julkisuudessa kertoneet”, tiedotteessa kirjoitetaan.

Tarkemmin Vesala ja Tikkanen eivät asiasta kerro. Vesala myös kirjoittaa asian olevan hänen osaltaan loppuun käsitelty.

”Haluamme osaltamme olla uudistamassa rakenteita, jotta näin voisi joskus olla. Haluamme omalla esimerkillämme rohkaista naisia puhumaan työyhteisöissään vaikeistakin asioista.”

Useat naisnäyttelijät kertoivat maaliskuussa elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen kyseenalaisista toimintatavoista Ylelle. Tapaus nousi otsikoihin uudelleen, kun Louhimies väitti viikonloppuna Ilta-Sanomien haastattelussa Ylen jutun sisältävän useita virheitä. Naisnäyttelijät seisovat edelleen sanojensa takana ja Yle kiistää väitteet faktavirheistä.

Lisää luettavaa