Perttu Häkkisen säätiö lanseeraa Alakulttuuripäivän: ”Marginaalitaiteen tekijöiden on syytä saada siitä ansaitsemansa huomio”

Marginaalitaidetta juhlistetaan 4. syyskuuta.

02.06.2021

Perttu Häkkisen säätiö lanseeraa Alakulttuuripäivän. Sitä vietetään ensimmäistä kertaa 4. syyskuuta, mutta siitä on luvassa vuosittainen perinne.

Säätiön mukaan Suomi tunnetaan maailmalla Sibeliuksen, Kalevalan ja Alvar Aallon lisäksi myös marginaalitaiteesta, kuten Terveet kädet, Mika Vainio, EGS. Säätiön visiona on nostaa marginaalitaide kellareista ”tuulipukukansan kummasteltavaksi ja kulttuurieliitin ihmeteltäväksi”.

”Koska marginaalissa versoaa kiinnostavaa ja intohimoista kulttuuria, tekijöiden on syytä saada siitä ansaitsemansa huomio”, säätiön tiedotteessa todetaan.

Säätiö huhuilee marginaalitaiteen tekijöitä ympäri Suomen: kuka vain voi järjestää alakulttuuripöhinää omalla kotipaikkakunnallaan, lähikuppilassa tai tyhjässä teollisuushallissa.

”Tapahtuma voi olla iso tai pieni, mutta avoin kaikille kaduntallaajille. Marginaalipaska voi olla yllättävää, itkettävää, iljettävää tai ihanaa – musiikkia, runoutta, videotaidetta, graffitia, rituaali tai jotain ihan muuta. Toteutustapa on vapaa, mutta Alakulttuuripäivän henki kannustaa erilaisuuteen, uusiin kokemuksiin ja itsensä sivistämiseen.”

Tapahtumastaan voi ilmoittaa Alakulttuuripäivän verkkosivustolle. Säätiö auttaa tapahtumien tiedottamisessa ja saattaa myöntää myös pieniä apurahoja toteutukseen. Säätiön oma Alakulttuuripäivän tapahtuma järjestetään Kulttuurikeskus Stoassa.

Lisää luettavaa