Viime vuonna tapaturmaisesti kuolleen Perttu Häkkisen kunniaksi perustettu Perttu Häkkisen Säätiö sr järjesti gaalan, jossa jaettiin apurahoja. Tapahtuma on toteutettu talkoilla.
”Säätiö on toistaiseksi jääkiekkoilija Topi Jaakolan lahjoittaman alkupääoman varassa eli olemme säätiöksi melko varaton, mutta yritimme jakaa apurahoja mahdollisimman laajalla skaalalla ja sellaisia summia, että niillä olisi vaikutusta tekijöiden/saajien taiteen ja tieteen tekemiseen. Lisäksi ne ovat sellaisia hankkeita, joiden voi olla vaikea muuten saada tukea. Selkeästi kaupallisia hankkeita, kuten yritystoimintaa emme sponsoroi” kertoo säätiön puheenjohtaja Heidi Laaksonen.
Säätiö on saanut kymmeniä apurahahakemuksia, vaikka varsinainen haku ei olekaan päällä. Säätiöstä arvioidaan, että se on merkki siitä, että tuen tarve marginaalikulttuurin ja -tieteen saralla on valtava ja että säätiön työtä arvostetaan.
Ääniwallissa järjestetyssä gaalassa esiintyivät muun muassa Tähtiportti, Kaukolampi ja The Kolmas. Tapahtuman juonsivat Njassa ja Edu Kehäkettunen. Tuotto meni kokonaisuudessaan suomalaisen marginaalikulttuurin, tieteen ja taiteen tukemiseen.
Apurahan saajat listattuna alla. Yhteensä apurahoja jaettiin 3450 euroa.
Säätiö sponsoroi noiseartisti Satanoidin keikan Kontula Electroniciin. 150 euroa.
Pienjulkaisut Kuuma Linja ja Toinen Vaihtoehto saavat molemmat 200 euroa lehtien julkaisua varten.
Susanna Salolle 300 euroa suomalaisesta mytologiasta ammentavien Tarot-korttien toteuttamiseen.
Maarit Vainio saa 300 euroa edesmenneen puolisonsa, säveltäjä, muusikko ja taidemaalari Pekka Airaksisen projektien loppuunsaattamiseen.
Tohtoriopiskelija Okko Alitalo saa 300 euroa toteuttaakseen Okkoltism and Dark Arts -taidenäyttelyn.
Lari Kulokorpi huomioidaan 500 eurolla okkultis-filosofista veljeskuntaa Azazelin Tähteä käsitelleestä gradustaan.
Christer “Chrzu” Lindström saa tuhannen euron apurahan Nightsatan ja Carlotta Moore -elokuvien toteutukseen.
Velimatti “Läjä” Äijälälle “Valonkantaja” -elämäntyöpalkinto sekä 500 euron stipendi marginaalitaiteen tekemiseen.