Pop Median omistama Meteli.net-keikkakalenteri laajenee ulkomaille

09.06.2015

Suomen uljain keikkakalenteri Meteli.net saattaa olla lähitulevaisuudessa myös Ruotsin ja Viron uljain keikkakalenteri. Populaarimusiikin konserttien tietopankki lanseerataan Virossa 11. kesäkuuta ja Ruotsissa kesäkuun viimeisellä viikolla.

Nimi ei kuitenkaan pysy samana. Virossa palvelun nimeksi tulee Melomaan ja se toimii osoitteessa www.melomaan.ee. Ruotsissa Meteli tunnetaan nimellä Giggo, ja osoite on www.giggo.se.

Erityisesti mobiillikäyttöön tarkoitettu keikkapalvelu ei vaadi applikaation lataamista, vaan se toimii suoraan selaimessa. Kuten Suomessakin, palvelu on maksuton sekä käyttäjille että keikkajärjestäjille.

Lanseerauksien myötä myös Suomen omasta Metelistä löytyy lähitulevaisuudessa naapurimaiden keikat, ja naapurimaiden palveluista Suomen-konsertit. Vaikka palvelu on suunnattu ensisijaisesti paikallisille kuluttajille, voivat kotimaassa keikkailevat artistit saada Melomaanin ja Giggon myötä iloa lähiturismista.

Eikä kasvu siihen lopu. ”Vielä tänä vuonna palvelu avataan myös Sveitsiin ja Saksaan. Tuotamme hyvin lokalisoituja palveluita yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Seuraavat maat ja niiden aikataulu riippuvat pilottimaiden menestyksestä”, kertoo Pop Median toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen.

Vientihanketta tukee innovaatiorahoituskeskus Tekes. Myös Rumba kuuluu Pop Median mediaperheeseen.