Prince and the Revolutionin legendaarinen keikka vuodelta 1985 viikonloppuna Youtubessa kokonaisuudessaan

Prince-keikka viikonloppuna Youtubessa.

13.05.2020

Prince and the Revolution: Live -konserttifilmi esitetään viikonloppuna Youtubessa.

New Yorkin Syracusessa 30. päivä marraskuuta vuonna 1985 soitettu keikka sisältää yhteensä 20 kappaletta. Kaikkiaan konserttiin mahtui yhdeksän kappaletta Purple Rain -albumilta, viisi biisiä 1999-levyltä ja monia harvinaisuuksia ja sinkkujen b-puolia.

Konsertti loppuu massiiviseen, yli 20 minuuttia pitkään versioon Purple Rain -levyn nimikappaleesta.

Princen kanssa lavalla nähdään Wendy Melvoin (kitara), Lisa Coleman (koskettimet), Dr. Fink (koskettimet), Mark Brown (basso), Eric Leeds (saksofoni), Bobby Z. (rummut), Sheila E. sekä Mike Weaver.

Keikka näkyy Youtubessa torstain ja perjantain välisenä yönä kello 03.00. Sen jälkeen keikan voi katsoa tallenteena 72 tunnin ajan. Keikan aikana voi lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen koronapandemian estämiseksi.

Lisää luettavaa