Punkrockia, skeittipunkkia, suomirockia, skata, iskelmää ja jopa rautalankaa – kuuntele Flippipuiston debyyttialbumi täältä

Flippipuiston debyytti on täällä.

Teppo Ristola

Helsingin Vaasankadulla muutama vuosi sitten perustettu punkrock-yhtye Flippipuisto julkaisee kauan kypsyttelemänsä debyyttialbumin Sumuiset aamut, sekavat yöt perjantaina 8.5. TMH Productionsin kautta.

Yhtye työsti itse tuottamaansa debyyttiä lähes koko viime vuoden ajan yhteistyössä Juho Virtasen (äänitys) sekä Lauri Elorannan (miksaus) kanssa.

Bändin jäsenten historiasta ja nykyhetkestä löytyy kirjava liuta erilaisia bändejä, kuten Anal Thunder, Hybrid Children, Paara, Caroline, Heikki Kuula & Koirakaverit ja The Prostidudes.

Musiikillisesti Sumuiset aamut, sekavat yöt on monipuolinen sekoitus tarttuvilla kertosäkeistöillä ryyditettyä punkrockia, skeittipunkkia, suomirockia, skata, iskelmää ja jopa rautalankaa, missä sähkökitarat, taustalaulut ja isot sovitukset näyttelevät suurta roolia.

Flippipuiston lisäksi levyllä kuullaan vierailevia muusikoita, kuten kosketinsoittimista, pianosta ja taustalauluista vastaava yhtyeen ulkojäsen Ben “Pena” Aaron (Lehtivihreät, ex-Saimaa) sekä Kuningasidea-yhtyeestä tutut Kuningaspuhaltajat.

Albumi ilmestyy suoratoistopalveluihin virallisesti vasta 8. päivä toukokuuta, mutta Rumban sivuilla voit kuunnella levyn nyt ennakkoon.

Need Money For Records -kollektiivin tuottama levynjulkaisukeikka striimataan suorana Artlab Studiolta Helsingin Vallilasta lauantaina 9.5. klo 20.30 täällä.

Kuuntele albumi alta.