Pyhimyksen uusi video tursuaa julkisuuden henkilöitä – kappale moniuloitteinen itsetutkiskelu

"Oon kyllästynyt itseeni, omiin juttuihin, omiin vitseihin, aivan liian tuttuihin", Pyhimys räppää itsestään.

Pyhimys julkaisee uuden albumin Mikko 3.1. 2020. Nyt Pyhimykseltä ilmestyi uusi single V!@%#mikko ja sille samalla musiikkivideo. Videon on ohjannut Ossi Kallio.

”Etsin jotain mitä en voi saavuttaa”, Pyhimys räppää biisillä, joka on hyvin itsetutkiskeleva, Pyhimykselle tyypilliseen monitulkinnalliseen sävyyn. Pyhimys kertoi etukäteen, että levy kertoo hänestä itsestään ja tämä biisi tekee sen selväksi. Biisillä ei kuulla laulukertsiä, vaan se tuo mieleen esimerkiksi Paranoid-levyn aikaisen Pyhimyksen rosoisuudellaan.

Tuekseen biisi sai ”v!%#n mikkomaisen videon”:

”Musavideo on kuoleva formaatti, kun liikkuvaa dadaa on tuutit muutenkin täynnä. Halusin kuitenkin kiukutella tätä kehityskulkua vastaan ja tehdä vielä yhden ihan v!%#n mikkomaisen videon, jossa eri aikojen, erilaiset stereotyyppiset mikot teroittavat, että ihan yhtä turhanpäiväistä on kaikki tämä itseään toistava populaariturso, jonka ainoa olemisen syy on ehkäistä pitkästymistä ennen kuolemaa. Älä nauti elokuvaillasta” Pyhimys kirjoittaa Facebook-postauksessa.

Videossa riittää paitsi tulkinnanvaraa, niin julkisuudesta tuttuja henkilöitä. Videolla nähdään muun muassa Mmiisas, Katja Ståhl, Paleface, Tume, Tuure Boelius, Karoliina Tuominen, Universal Music Finlandin pomo Kimmo Valtanen ja Rumbaankin kirjoittava Oskari Onninen.

Katso alta, kun suomileijonat lukevat Tuntematonta sotilasta ollessaan tappiolla Venäjälle 3-8. Pyhimys täyttää tänään 28.10. 38 vuotta, joka jo itsessään on yksi esimerkki videon yksityiskohdista.