R.E.M. hyvästelee faninsa erikoisen kuumottavilla videoilla

28.10.2011

Vaikka uransa lopettavan indiepop-esikuvan jäähyväiskappaleen videoissa ei varsinaisesti tapahdu mitään, ne saavat kiemurtelemaan hermostuneena.

Kuva: Warner

Tiedät varmaan tunteen, kun joudut esimerkiksi lääkärin odotushuoneeseen, junaan, bussiin tai muuhun pieneen tilaan, jossa metrin päässä vastapäätä istuu tuntematon henkilö? Jos tilassa ei ole muita virikkeita, muuttuu ilmapiiri vähän painostavaksi, kun kummallakaan ei ole sanottavaa toiselle, eikä viitsisi tuijottaa tuntematonta silmiin, mutta samaan aikaan seinien katsominen tuntuu kömpelöltä. Siinä kiteytettynä R.E.M:n uuden ja oletettavasti viimeisen videon (tai videosarjan) idea. Andy Warholin Screen Tests -lienevät olleet bändillä mielessä.

Bändin 15. marraskuuta julkaistavalla Part Lies, Part Heart, Part Truth, Part Garbage 1982–2011 -kokoelmalla ilmestyvästä We All Go Back to Where We Belong -jääyväissinglestä on kuvattu kaksi videota, joissa katsoja saa tuijottaa koko biisin ajan joko hermostuneesti pälyilevää Kirsten Dunstia tai runoilija John Giornoa. Ensin mainittu lienee useimpien mielestä mieluisampi vaihtoehto. Perehdy aiheeseen alta.

Hyvä biisi tuo We All Go Back to Where We Belong, muuten. Siitä lisää ensi viikon perjantaina ilmestyvässä Rumbassa.

YouTube video

YouTube video