R. Kelly on jälleen haastettu oikeuteen seksuaalirikoksista. 20-vuotias nainen syyttää laulajatähteä raiskauksesta, vapaudenriistosta ja sukupuolitaudin salaamisesta.
Nainen kertoo tavanneensa R. Kellyn konsertissa Teksasissa maaliskuussa 2017. He pitivät puhelimitse yhteyttä muutaman kuukauden ajan, kunnes Kelly lennätti silloin 19-vuotiaan naisen luokseen New Yorkiin. Naisen mukaan Kelly pakotti hänet sukupuoliyhteyteen newyorkilaisessa hotellihuoneessa.
Syytteiden mukaan R. Kelly salasi sairastavansa sukupuoliherpestä, jonka myös tartutti uhriin.
Nainen jatkoi suhdetta R. Kellyn kanssa noin vuoden ajan. Tänä aikana Kelly toistuvasti hyväksikäytti häntä seksuaalisesti ja piti lukkojen takana vasten naisen tahtoa.
R. Kellyn edustajat eivät ole kommentoineet syytteitä.
Laulaja on kohdannut samankaltaisia syytöksiä miltei koko uransa ajan. Kellyä ei ole tuomittu näistä rikoksista kertaakaan, mutta hän on sopinut useita tapauksia oikeussalin ulkopuolella.