Kokonainen keikkavideohan sen meille kertoo vaikka sen kunniaksi, että eilen saatiin puhaltaa kynttilät 20-vuotiaan Pablo Honeyn kakusta.
Kuva: Parlophone
22. helmikuuta vuonna 1993 parikymppisten brittikundien kahdeksan vuotta aiemmin muodostama Radiohead julkaisi esikoisalbuminsa Pablo Honey, jonka nimen bändi oli napannut The Jerky Boys -nimisen yhdysvaltalaisen komediaduon tekemistä pilapuhelusketseistä.
Pablo Honey esitteli sekalaisten vaikutteiden sillisalaatin aikakautena, jolloin muut kitaravetoiset kollegabändit kelluivat grungen ja shoegaze-estetiikan välisessä tilassa. Albumi sisälsi useamman kappaleen aivan kelvollista säröisää vaihtoehtopoppia, mutta se on silti jäänyt auttamatta bändin myöhempien mestarillisten saavutusten jalkoihin.
Vaikka Radiohead ei tiettävästi ole soittanut albumin jättihitiksi noussutta Creepiä juuri kertaakaan keikoillaan vuoden 1997 jälkeen, on Creepin suosiota paljolti kiittäminen siitä, että Pablo Honey myi lopulta platinaa useissa maissa ja mahdollisti seuraavan askeleen, The Bendsin (1995), ottamisen suuren EMI-levy-yhtiön alaisuuteen kuuluneen Parlophonen suojissa.
Juhlistaaksemme bändin 20-vuotista ja kahdeksan studioalbumia tuottanutta uraa, sukellamme arkistojen kätköihin ja kaivamme sieltä esille bändin kokonaisen Chicagon-keikan Pablo Honeyn julkaisuvuodelta 1993. Bändin esiintymisessä oli jo tuolloin raivoisaa energiaa ja Thom Yorken äänessä kuuluu tuttu selkäpiitä hyytävä kauneus.
Videon pariin pääset alempaa.
Tässä biisilista alkamisaikoineen (bändin haastattelu alkaa kohdassa 41.47):
00:00 You
03:42 Prove Yourself
06:21 The Bends
10:23 Vegetable
13:29 Creep
17:36 Ripcord
20:53 Faithless the Wonder Boy
24:24 How Do You?
26:56 Stop Whispering
32:05 Inside My Head
35:35 Anyone Can Play Guitar
39:26 Pop Is Dead
