Raivoa ja viimeistä hengenvetoa – nuori suomiräppäri kertoo taitavasti vaikeista aiheista

Dollari pitää yllä nopeaa julkaisutahtia.

23.02.2020

Dollarin biiseillä ei kiillotella lusikoita, vaan sytytetään. Elämän nurjasta puolesta useilla biiseillä kertova räppäri on sen verran taitava tekemisissään, että hänestä kuullaan varmasti lisää. Ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, ettei räppäriä ole kiinnitetty millekään levy-yhtiölle. Kenties tämä muuttuu pian.

Kahden kuukauden sisään räppäri on julkaissut neljä biisiä, jota voi pitää hyvänä tahtina aloittelevalle nimelle. Ensimmäinen näistä mainituista on Tipaton tammikuu.

Biisillä Dollari räppäilee Tipattomasta tammikuusta, joka ei tässä tapauksessa kestä kuukautta. Seuraava kappale on Akuuttiset, jonka yhteydessä räppäri kertoo julkaisevansa pian kokopitkän. Helmikuun alkupuolella hän julkaisi Raivo-kappaleen, jolle saatiin samalla musiikkivideo. Kuluvana viikonloppuna julkaistiin Hengenveto.

Räppärin biiseissä miellyttää varsin vetreä flow, joka erottaa hänet joukosta. Nokkela riimittely tuo mieleen Heikki Kuulan, joka on pitkin uraansa räpännyt samankaltaisista aiheista samanlaiseen sävyyn.

Biiseissä kuuluu lahjakkuus ja julkaisutahti puhuu sen puolesta, että nyt ollaan tosissaan. Sen perusteella kannattaa siis pistää Dollarin nimi ylös.

Tsekkaa jutussa mainitut biisit alta. Lisää Dollarin musiikkia löytyy täältä.




Lisää luettavaa