Rumban juttusarjassa nostetaan esiin kiinnostavia ja potentiaalisia nimiä. Haastattelussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten ja miksi hän valitsi artistin polun. Edellisessä osassa oli Pyzze, ja sen löydät täältä.
Solitin kautta debyyttilevynsä Waterphile marraskuun alussa julkaissut Longing Louisa yhdistelee musiikissaan elektronista indietä, taidepopia ja ambientia. ”Aquaphile”-termistä nimensä saanut albumi on oodi vedelle, ja eräänlainen käänteinen versio merenneidon tarinasta, Longing Louisa eli Reetta Hotti kertoo. Albumi syntyi pääosin eristäytyneissä olosuhteissa, kun Hotti lopetti työnsä.
”Vietin tuntikausia soittamalla ja oppimalla uusia asioita äänisynteesistä jne., tein muistiinpanoja, katsoin satoja Youtube-videoita, aloin kirjoittaa Morning pages -menetelmällä ajatuksiani ylös, luin kirjoja, kävin pitkillä kävelyillä, en kuunnellut juuri muuta musiikkia kuin omia demojani, koska pääni oli jotenkin liian täynnä. Sukelsin täysin omaan universumiini ja pysyin siellä vuoden ajan”, Hotti sanoo levy-yhtiön tiedotteessa.
”Halusin tuottaa albumin itse, ja se oli todella hauskaa. Halusin pianon olevan keskeisessä roolissa albumilla, ja tuntuu oikealta, että se on mukana jokaisessa kappaleessa. Oli silti myös todella mukavaa ’kastaa itseni syntetisaattorien maailmaan’ – minulla oli todella hauskaa sitä kokeillessa.”
Hotti kertoo olevansa lopputuloksesta ylpeä, ja rakastaneensa jokaista hetkeä albumiprosessin parissa.
”Toivon, että ihmiset kuulevat sen ja löytävät itsensä leijumasta jossain kauniin sumun ja sinisen sävyjen keskellä.”
Mikä soi napeissa just nyt?
”Orvokin Malus-albumi, joka julkaistiin pari viikkoa sitten. Mun mielestä on aina mageeta, kun joku – kuten Orvokki heti jo ekallakin albumillaan – onnistuu löytämään Suomen musakentältä sellaisen kolon, joka on odottanut täyttäjäänsä. Orvokki tekee tosi kiinnostavaa ja spessua musaa, ja sitä kuunnellessa pääsee aina hetkeksi johonkin toiseen todellisuuteen.”
Mist sä tuut?
”Olen helsinkiläinen indieartisti, Longing Louisa. Olen aina tehnyt musaa, koska en koskaan ole pystynyt olemaan tekemättä sitä. Olen aiemmin julkaissut omalla nimelläni eli Reetta Hottina suomenkielistä musaa, mutta vuosien myötä enkunkieliset biisit alkoivat valtaamaan niin paljon tilaa mussa, että halusin alkaa keskittyä mun uuteen projektiin.”
Silloin tajusin, että haluan artistiksi.
”Varmaan yläkoulussa, kun musiikin valinnaisella kurssilla tein ekat biisit johonkin meidän omaan leffaan. Mun musaope oli tosi kannustava, ja äänitettiin mun piano-lauluvedot cd:lle, jota sitten kuuntelin ihmeissäni ja innoissani. Siitä viiden biisin cd:stä tämä kaikki varmaan lähti. Ei mikään ollut siihen mennessä ollut yhtä siistiä.”
Musiikillinen esikuvasi?
”Ehdottomasti Sufjan Stevens. Erityisesti Sufjanin Carrie & Lowell -levy, joka on täydellinen albumi alusta loppuun. Sen musan haikeus, hauraus, inhimillisyys, kuulaus ja värit vaan osuvat jonnekin tosi syvälle sieluun.”
Supervoimasi?
”Jonkinlaisen oman universumin luominen. Haluaisin uskoa, että mun musa on tunnistettavaa, eikä juuri tällaista musaa taida kukaan muu Suomessa tehdä.”
Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
”Varmaankin mun musan haikeuteen ja kauneuteen. Moni on sanonut, että mun Waterphile-albumini on täydellistä syksymusaa, mikä kuvailee kyllä ylipäätään mun musaa hyvin. Mun musa tulee varmasti aina olemaan syksymusaa, vaikka se julkaistaisiinkin keskellä kesää, heh.”
Longing Louisa?
”Kun joku asia koskettaa tai painaa, istun pianon ääreen ja puran sen tunteen kirjottamalla biisin. Mulle artistina on tosi tärkeää tietty omaehtoisuus. Teen musaa taide edellä, ja tärkeintä mulle on, että musa tuntuu vilpittömältä. Waterphile-levyä tehdessäni halusin tuotantovaiheessa antaa jokaiselle biisille tilaa kasvaa ihan mihin suuntaan vaan.”
”Tosi moni juttu tällä levyllä syntyi improvisoinnin kautta – esimerkiksi levyn viimeinen raita (How to dissolve completely) on täysin vapaasti improvisoitu vailla aikomusta säveltää jotain kunnollista. Demossa oli niin hyvä sielu, että olisi ollut ihan turhaa yrittää äänittää sitä uudelleen. Se pääsi siis sellaisenaan levylle.”
”Piano on toinen keskeinen asia mun musassa, ja Waterphile-levyllä piano on mukana jokaisella biisillä, välillä isommassa ja välillä pienemmässä roolissa. Rakastan impressionistista taidemusiikkia, ja aikoinaan pianotunneilla treenatut Debussyt ovat näköjään jääneet syvälle lihasmuistiin. On kiva ottaa vaikutteita eri suunnista.”