Räppäri Nelly vapautettiin putkasta – fanin epäillään keksineen hyväksikäyttösyytökset päästään

Nelly kertoo olevansa shokissa vääristä syytöksistä. Vaikka räppärin syyttömyys todistettaisiin oikeudessa, voi asiasta jäädä stigma pitkäksikin aikaa.

08.10.2017

Hot in Here -hittisinglestä ja poskilaastaristaan muistettu räppäri Nelly pidätettiin viikonloppuna epäiltynä naisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Viranomaisten mukaan nainen oli soittanut hätänumeroon ja kertonut Nellyn raiskanneen hänet kiertuebussissa perjantaisen Washingtonin konsertin jälkeen. Räppäri pidätettiin lauantaina aamuyöstä ja vietiin poliisilaitokselle.

Nyt Nelly on vapautettu, Billboard kertoo. Mitään näyttöä seksuaalisesta ahdistelusta ei ole. Nelly ja hänen managerinsa ovat järkyttyneitä, ja kertoivat räppärin joutuneen valesyytösten uhriksi.

”Olen täysin shokissa, että minuun on kohdistettu tällaisia vääriä syytöksiä. Olen täysin syytön. Olen varma, että kun faktat saadaan esiin, on päivänselvää, että olen väärien syytösten uhri”, Nelly kertoi Twitterissä.

”Pyydän anteeksi läheisiltäni, jotka ovat joutuneet nöyryyttävään tilanteeseen.”

Nelly twitter

Tapaus herättää pelottavia ajatuksia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun maailmanluokan tähden fani ilmeisesti keksii syytöksiä päästään joko huomion tai rahan perässä. Vaikka Nellyn syyttömyys todistettaisiin aukottomasti, voi tällaisesta jäädä stigma artistiin pitkäksi aikaa. Tieto syyttömyydestä ei aina tavoita kaikkia. Syyttömyys ei myöskään aina poista jo heränneitä epäilyjä – voiko artisti esimerkiksi hiljentää syytteet rahalla?

Elokuvassa Jahti miestä syytetään lapsen ahdistelusta. Vaikka hänet myöhemmin todetaan syyttömäksi, eivät kylän asukkaat pääse eroon epäilyistään. HBO Nordicin uusi sarja Liar vaikuttaa liittyvän samaan teemaan, tosin enempää juonesta tai syyllisestä emme tiedä. Sen trailerin näet alta.

Lisää luettavaa