Räppärin levyä odotettiin vuoden päivät, mutta lopputulos olikin fanien tyrmäämä raskas pettymys – onko albumi siis mistään kotoisin?

Uutta Playboi Cartia.

Playboi Carti onnistui Die Lit -debyytillä ja nimikkomixtapellaan nostamaan itsensä artistiksi, jonka levyä odotetaan – ei vain kuunnella, jos on sattunut ilmestymään. Räppärin tulevaa levyä odotettiinkin kuin futiksen arvokisoja ja joulupäivänä vuoden päivät ennakkohypetetty Whole Lotta Red lopulta ilmestyi.

Albumi sisältää 24 biisiä, eli sitä voi käyttää joulukalenterina ensi vuonna. Isosta kappalemäärästä huolimatta levyllä on kestoa vain reipas tunti.

Vierailijoita ovat Kanye West, Kid Cudi ja Future. Tyylillisesti levy edustaa räppärin uutta ilmaisua, josta kuultiin viitteitä Draken Pain 1993 -kappaleen vierailulla ja ennakkoon singlenä julkaistulla Meh-kappaleella.

Tämä korkeaksi pitchattu mumblerap on jakanut mielipiteitä voimakkaasti ja niin vaikuttaa tehneen myös koko levy. Toimittajan empiiriisiin, ei tietellisiin, tutkimuksiin perustuva tieto paljastaa, että levy on saanut osakseen enemmän haukkuja kuin kehuja. Levyä on moitittu keskinkertaiseksi ja sen nimestä on tehty erilaisia muunnoksia kuten ”Whole Lotta Trash” (täyttä roskaa), ”Whole Lotta Skips” (paljon skippauksia) ja ”Whole Lotta Ass” (täyttä persettä).

Toki levy on ripauksen verran saaneen kehuja, mutta näissäkin yleislinja tuntuu olevan yhtenäinen: toinen puoli on hyvää ja ensimmäinen huonoa.

Jos tutustuu Playboi Cartin elämään ja tekoihin nyt ensimmäistä kertaa, niin nopea katsaus menneeseen lienee paikallaan. Alle upotettu, Playboi Carti -mixtapelta löytyvä Magnolia-kappale oli modernia jumittelusoundia, selkeillä räppiriimeillä ja tuhdeilla ad-libeillä (välihuudoilla) varustettuna. Fell In Luv löytyy sitä seuranneelta albumilta, flow menee selkeästi jo lähemmäs uuden levyn tyyliä. Pääpointti on kuitenkin se, että Playboi Cartin musiikissa yleisilme on ollut aina musiikkia eteenpäin vievää.

Aivan täysin tyyliään räppäri ei ole uudistanut, eikä uudistumisesta artistia tule ikinä automaattisesti kritisoidakaan. Slay3r-kappale on onnistunut esimerkki biisistä, jossa uusi ja vanha tyyli kohtaavat hyvin, ollen potentiaalisesti albumin isoimmiksi kasvavia biisejä.

Täysin uutta tyyliä on taas räävitön M3tamorphosis-kappale, jolla vierailee Kid Cudi, biisistä julkaistiin Nico Ballesterosin ohjaama musiikkivideo. Tässä menossa Carti vielä pysyy mukana, mutta Kanye Westin vierailemalla Go2DaMoon-kappaleella fiittaja on selvästi ottanut homman täysin haltuun. Toki West heittää gospel-aikansa rasvaisimman versen, joten se ei ole mikään ihme.

Jos pystyy unohtamaan Playboi Cartin räppien analysoimisen hetkeksi, kannattaa höristää korvansa albumin biiteille. Modernit soundit ovat ottaneet vallan, emo-pioneeri Gab3:n ja F1lthyn tuottama M3tamorphosis on siitä hyvä esimerkki.

Biittimaailma kuulostaa kokonaisuudessa siltä, että tältä levyltä ammennetaan vielä paljon tuotannollisia vaikutteita, vaikka levy ei aivan isoa yleisöä tuntunut tavoittavan. Die4Guy ja Not Playing -kappaleiden taustat olisivat kelvanneet monelle kilpailevalle räppärille, toisaalta eivät ne Cartinkaan käsittelyssä onnettomia ole. Molemmat biisit löytyvät albumin loppupäästä.

Levyn deluxe-versio on ilmestymässä ensi vuonna. Ilmeisesti 24 kappaletta ei vielä riitä, mutta kenties jokin uusi biisi tuo pettyneimmille faneille lohtua. Alla muutama näyte levystä, Whole Lotta Red löytyy suoratoistopalveluista.