Räppiä, punkia, grungea ja poppia yhdistelevän Aloven odotettu esikoisalbumi on ilmestynyt

Levy kertoo fiktiivisen tarinan nuoren miehen elämästä.

07.10.2023

Räppiä, punkia, grungea ja poppia musiikissaan yhdistelevä Alove eli Aapo Enqvist on julkaissut odotetun esikoisalbuminsa. Skitsofrenia kertoo fiktiivisen tarinan nuoren miehen elämästä, jossa painiskellaan päihteiden, mielenterveysongelmien ja rakkauden ristiaallokossa. Albumilta on julkaistu ennakkoon viisi singleä: Paranoia, SMS, Ystävät, Rikkinäinen ja F*ck sun tunteet.

”Mun elämässä on viimeisen parin vuoden aikana ehtiny tapahtumaan paljon, ja levyllä käsitelläänkin just niitä herkimpiä kipupisteitä, joita olen joutunut kokemaan. Kappaleiden tarinat ovat fiktiivisiä, vaikka niistä kaikista löytyykin myös aina totuuden siemen. Tää albumi on tarkoituksella enemmän diipimpi ja haavoittuvaisempi kokonaisuus. Tähän on vuodatettu kaikki syvemmätkin tunteet, jotta pääsen itse musiikin kanssa niin sanotusti vapaaksi ”, Alove kertoo.

YleX Nosteessa -kilpailustakin tutun artistin lisäksi levyn tuottajina toimivat Pablo Okas ja Jesse Keihäsvuori. Nyt julkaistun yhdeksän kappaleen lisäksi varastoon on kertynyt useita kymmeniä kappaleita, ja artistin mukaan Skitsofrenia onkin vasta ensimmäinen luku, joka tarinasta tullaan kuulemaan. Musiikin tekeminen onkin Alovelle terapiaa ja pakokeino kaiken synkkyyden keskellä.

”Oon tehny musiikkia koko pienen elämäni ja kaikki ympärillä tapahtuva on aina inspiroinu mua. Laulujen tekemisessä mua viehättää erityisesti se, että saan luoda jotain kaunista tyhjästä.”

Kuuntele levy alta.

Lisää luettavaa