Räppiä sydämestä -videosarjassa jyväskyläläinen sanataituri toteuttaa yhteisbiisin aina eri vierailijan kanssa – ensimmäinen osa julki

Konstaog aloitti videosarjan.

06.11.2019

Jyväskyläläisräppäri Konstaog on aloittanut Youtube-videosarjan nimeltä Räppiä sydämestä. Videosarjassa hän toteuttaa yhteisbiisin eri vierailijan kanssa.

”Tuon mukaan aina vierailijan, jonka kanssa toteutetaan biisi ja video. Tarkotuksena on vaan räpätä ja pudotella punchlineja. Omat biisini ovat pääsääntöisesti sisällöltään melodisempia ja koskettavampia, niin tän konseptin avulla haluun tuoda esiin mun räppitaitoja ja edistää Jyväskylän jatkuvasti kasvavaa räp-kulttuuria”, Konstaog kertoo.

Ensimmäisessä osassa vieraana on jyväskyläläinen Tomo. Seuraavassa osassa nähdään tuottaja Palace Mode eli Jesse Keihäsvuori, joka tunnetaan muun muassa Founding Neverlandin ja Nightstopin kitaristina.

Lisää luettavaa