Raskaan vuoden kautta uuteen maailmaan – Jesse Markin julkaisi uuden singlen

Emma- ja Teosto-palkittu artisti kirjoitti voimaantumis-anthemin, kun huomasi sisäisen palon syttyvän myös ympärillään.

Tero Ahonen

”I know that you feel what I feel”, laulaa Jesse Markin tänään ilmestyneellä singlellään Stars in Your Eyes. Markin kuvailee kulunutta vuotta raskaaksi. Hänestä on tuntunut, että pelko, viha ja ennakkoluulot ovat ainoat meitä ympäröivät asiat.

Tragedioista sikisi jotain hyvääkin. Korona ravisteli ihmisiä tajuamaan, että olemme kaikki samassa veneessä. George Floydin kuoleman myötä uudelleen aktivoitunut Black Lives Matter -liike todisti, että joukossa on voimaa.

”Tuli fiilis, että nyt vihdoin: mä tiedän, että sä tunnet samoin kuin mä!”, Markin kertoo kappaleensa synnystä. Voimaannuttavia asioita tapahtui ympärillä ja ne imivät Markinin mukaansa.

Ensimmäisellä kuuntelukerralla Stars in Your Eyes voi kuulostaa rakkauslaululta. Kuoren alta paljastuu kuitenkin nimenomaan selviytymis- ja voimaantumis-anthem, jonka kohteessa Markin näkee saman sisäisen palon ja aitouden kuin itsessään.

Singlen kannessa Markin on veden varassa, silmät kiinni. Kuvasta ei käy ilmi onko hän nousemassa vai vajoamassa.

”Koko tulevan levyn konsepti on tuntemattomaan hyppääminen ja uuden löytäminen. Tässä singlen kannessa nousen syvyyksistä uuteen maailmaan. Tätä aihetta käydään läpi tulevienkin singlejen kansilla, ja kun lopuksi saadaan kaikki kuvat, niin varmasti aukeaa uusi tarina.”

Jos kulunut vuosi on ollut Markinille raskas, on se ollut musiikkialan perinteisillä mittareilla hänelle myös suotuisa. Debyyttialbumi Folk toi hänelle Teosto-palkinnon, kaksi Emmaa ja gaalamenestystä myös Femmoissa ja Indie Awardsissa.

”Valehtelisin, jos sanoisin etten olisi ällikällä lyöty. Skeptisenä olen vähän vieläkin. Emma on tuolla mun hyllyssä, ja aina välillä huomaa tuijottavansa sitä, että ei jumalauta, ei jumalauta, tuossa se on”, Markin räjähtää nauramaan.

”Vaikka siellä Emma-gaalassa tuli vuoden tulokkaan palkinto, niin vuosia mä olen tällä kentällä pyörinyt ja painanut. Onnen tunne täyttää miehen, kun nyt sitten moni virallinen taho on todennut, että okei Jesse, toi homma mihin olet aikaasi ja vaivaasi käyttänyt, ei ole ollut turhaa. En odottanut mitään tällaista.”

Stars in Your Eyes on ensimmäinen single Markinin toiselta albumilta. Sen on määrä ilmestyä keväällä. Minkälaiset paineet yllä listatut tunnustukset ja muu haippi loi?

”Me oltiin ideoitu levylle konsepti paljon ennen kuin ruvettiin saamaan palkintoja. Luottavaisin mielin suhtaudun materiaaliin. Paineita on, mutta ne ei tule sieltä, mistä olettaisi. Olen tietoinen, että jonkinlaista tarinaa minulta odotetaan. Mä tiedän, että meillä on taas hyvä levy, mutta miten saada mahdollisimman moni sen äärelle. Siinä riittää mysteeriä ja haastetta kerrakseen.”

”Kun tehdään englanniksi musaa, niin nyt on alkanut ajatella Euroopankin suuntaan laajentamista. Aiemmin en ole miettinyt yhtään, miten tämä toimisi tuolla jossain. Nyt päähän on tullut ajatuksia, että miten joku saksalainen ottaisi tämän vastaan. Se on konkreettisin ero.”

Singlen krediiteissä mainitaan Markinin työpari Totte Rautiainen ja debyyttialbumilta ja keikoilta tutut Nicolas ”Leissi” Rehn ja Teppo Mäkynen. Lienee turvallista olettaa, että musiikin tekoa on jatkettu heidän kanssaan?

”Jatkuu, jatkuu! Itse asiassa Teppo soittaa enemmänkin tällä levyllä. Kun keikkailun kautta tultiin läheisemmiksi, niin ei ollut enää mikään kysymys, että tulisiko Teppo vai ei, vaan että lurautas Teppo tuohon joku pieni”, Markin nauraa.

”Leissi ja Teppo ovat olleet nyt aktiivisesti mukana sovitusprosessissa, niin ollaan voitu vapaasti pallotella näitä biisejä.”

Singlellä taustalaulusta vastaa Karina-yhtyeen Karin Mäkiranta ja levyllä kuullaan myös Color Dolor -yhtyeen Stina Koistista.

Todella poikkeuksellista kesää seuraa poikkeussyksy, mutta keikkoja Markinilla on kalenterissa kuitenkin kourallinen (keikat listattuna jutun alle).

”Innoissani odotan. Silmien takana -keikka kiehtoo, kun pääsee keikan lisäksi jauhamaan biiseistä. En ole mikään spiikkaajajäbä, joka heittää biisien päälle aina stooreja, mutta nyt on hyvä tekosyy pysähtyä kertomaan, mistä mikäkin kertoo.”

”Hyvältä tuntuu päästä katsomaan niitä ilmeitä, mitä uudet biisit saa aikaan. Tanssihommistakin olen napannut uusia kuvioita, joita pääsee näyttämään.”

Tanssihommilla Markin tarkoittaa tietenkin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa, jonka nyt televisiossa pyörivällä kaudella on mukana. Minkälainen kokemus se on ollut tähän mennessä?

”Sanotaan nyt näin, että kun on itse tunnetusti notkea kuin näkkileipä, niin odotin, että olisi mennyt huonommin. Siinä vaiheessa kun oli body päällä, siis kirjaimellisesti kirein asu mitä olen koskaan nähnyt, ja rintakarvat tupruttaa paidasta läpi, ja pitää lähteä esiintymään 1,4 miljoonalle katsojalle, niin mietin että mihin olen lähtenyt. Mutta kun on päässyt imuun tässäkin hommassa, niin hemmetin hauskaa on ollut ja mulla on tosi hyvä opettaja.”

Kuuntele Jesse Markinin tänään ilmestynyt Stars in Your Eyes:

Jesse Markin keikalla:
1.10.2020 Silmien takana, On the Rocks, Helsinki
2.10.2020 Six String Underground, Kannusali, Espoo
30.10.2020 Dynamo, Turku