Rehellisyyttä sheimaamisen sijaan – haastattelussa Dreamgirls-räppäri F

Mitä syntyy, kun yhdistää ultramodernin soundin nostalgiannälkään? Esimerkiksi biisi pettämisestä. Afromikon ja F:n yhteisbiisi Euforiaan on genrerajoja rikkova, elokuvallinen pläjäys. Kehuttuun ja puhuttuun Dreamgirls-räppärikollaboraatioon kuuluva F kertoo tänään julkaistavasta biisistä ja vähän muustakin.

31.10.2018

Miksi lähdit mukaan Afromikon biisiin?

”Kun olen itsekin genrerajojen sisään potkija, oli helppoa lähteä mukaan tällaiseen genrejä ylittävään biisiin. Tiesin Afromikon ja olin nähnyt hänen yhden keikankin, ja hän oli saanut minussa aikaan fiiliksen, että ’mitä helvettiä?’. Afromikon tavoin minäkään en halua lokeroitua mihinkään, haluan fuusioitua. Biisissä minua kiinnosti kontrasti, koska me ollaan tyylillisesti tosi kaukana toisistamme. Mulla oli vaatimuksena vain, että saan itse kirjoittaa sen, mitä sanon.”

”Mua ei ole pyydetty vetämään valmiita räppejä, mutta kyllä mua on pyydetty laulamaan. Varsinkin alussa mulle usein sanottiin, että ’tuu laulamaan kertsejä biiseihin, voit sillä tavalla olla osa hiphop-kulttuuria’. Osittain sen vuoksi halusinkin lähteä räppiin, että siihen liittyy vahva itsekirjoittamisen kulttuuri. Oma tekijyys korostuu räpissä.”

Biisi on aika elokuvallinen paitsi promokuvissaan myös soundillisesti.

”Afromikossa on artistina muutenkin elokuvallisuutta, se on meitä yhdistävä tekijä. Olen omassa tuotannossani pyrkinyt ultramoderniin soundiin, jonka yhdistäminen Afromikon nostalgiannälkään on mielenkiintoista.”

Mistä biisi kertoo?

”Näistä ajoista. Pettämisestä ja sen helppoudesta, miten yleistä se tänä päivänä on. Olen pohtinut hirveästi parisuhteen käsitystä. Johtuuko pettäminen siitä, että meitä ahdetaan johonkin tiettyyn parisuhdemuottiin ja mistä se malli tulee? Jokainen pitkä parisuhde kohtaa haasteita. Jos me kohdattaisiin pettäminen eri tavalla sheimaamisen sijaan, olisiko se jotenkin helpompaa?”

”En halua välttämättä etsiä ratkaisuja pettämiseen, vaan mennä kohti rehellisyyttä. Onko meitä tarkoitettu olemaan vain yhden ihmisen kanssa? Ei välttämättä. Kielletty kiinnostaa vielä enemmän, kun se on kiellettyä. Mun oli helppo ottaa biisistä kiinni, koska olin ajatellut niitä asioita jo paljon.”

”Mun edellisen, costeen kanssa tehdyn Katastrofin aineet -biisin (kuuntele) tavoin myös tämän biisin ideana on rikkoa perinteistä fiittauskaavaa tekemällä siitä enemmän duetto. Ei kumpikaan näistä biiseistä olisi yhtä vahva soolona. Euforiaan-biisissä on kaksi osapuolta, kumpikin kertoo oman näkökulmansa. On ollut kiva tehdä musiikkia sellaisten tekijöiden kanssa, jotka suhtautuu minuun täysiverisenä tekijänä.”

Tavastian lokakuisella Dreamgirls-keikalla monet vierailijanne (esim. Yeboyahilla Dilemma ja sinulla Costee) pääsivät esiintymään täydelle Tavastialle, mihin heillä ei välttämättä olisi muuten tässä vaiheessa uraa ollut mahdollisuutta. Onko sinun tarkoitus nostaa Afromikkoa esiin omalla nosteellasi?

”Jos minusta on jotain iloa, niin totta helvetissä! Pyyteettömästä yhdessä tekemisestä on hyötyä kaikille. Dreamgirls esiintyy Ruisrockin talvifestareilla ja meillä on muutakin vireillä. On luonnollista ottaa keikoille mukaan fiittejä, koska me ollaan ihan samassa veneessä. Me ollaan Dreamgirls-keikoilla täytetty saleja, vaikka meillä ei ole mitään yhtä vetonaulaa.”

”Eikä me suljetaan ketään ulkopuolelle, vaikka esimerkiksi Koskematon RMX –biisiä (katso video) on virheellisesti tulkittu miesvihamielisenä.”

Euforiaan-biisin tiedotteessa (ja tämän haastattelun otsikossa, verkkotuottaja huom.) sinua on mainostettu ”Dreamgirlsistä tuttuna F:nä”. Miltä se tuntuu?

”Me ei olla bändi vaan show. Me ollaan omia artistejamme, mutta Dreamgirls on tällä hetkellä osa meitä. Nyt, kun proggis tulee jatkumaan, toivomme kaikki, että pääsisimme esiintymään myös omina slotteinamme esimerkiksi festareilla. Ei siinä ole mitään negatiivista klangia ja niin kauan kuin sitä tarvitaan, se on hyvä. Tällä hetkellä se edistää meidän uraa tosi paljon ja mihin tahansa jengi sen liittääkin, ei se ole ohi mun jutuista. Tää on lähtenyt paljon enemmän käsistä, kuin pystyimme kuvittelemaan ja Dreamgirlsistä on kasvanut meille kaikille tärkeä platformi ja suoranainen ihmisiä yhdistävä movementti. On hienoa olla osa sitä.”

”Kun mun oma levy tulee ensi keväänä, Dreamgirls tarjoaa mahdollisuuden promota sitä. Se olisi systeemistä liikoja luulemista, jos me nyt nostettaisiin kädet pystyyn ja lopetettaisiin tähän. Vaikka jokainen meistä selviäisi kyllä itsekseenkin noilla keikoilla.”

Pääseekö Afromikko fiittaamaan F:n keikoille?

”Mä meen esiintymään Afromikon levynkuuntelukeikalle, mutta se on kiireiden vuoksi sellainen once in a lifetime -keikka. Afromikkohan vetää bändin kanssa, joten keikka on mulle jonkinlainen paluu juurille. Ei olla Mikon kanssa vielä puhuttu fiiteistä toisinpäin, mutta voisihan sekin olla mahdollista.”

Afromikon uuden levyn kuuntelubileet On The Rocksissa tänään 31.10.2018.

Lisää luettavaa