Reino Helismaa -palkinto Mariskalle

Rumba onnittelee!

31.07.2022

Mariska on saanut Työväen Sivistysliitto TSL:N vuoden 2022 Reino Helismaa -palkinnon.

Mariska vastaanotti palkinnon Työväen Musiikkitapahtumassa lauantaina 30. päivä heinäkuuta.

Mariska kertoo TSL:n sivuilla seuraavaa:

”Sanoittaminen on intohimoni ja kutsumukseni. Laululyriikan myötä olen löytänyt reitin toisen ihmisen luo ja myös omaan sisimpääni. Runot on leikki, johon en koskaan kyllästy.”

Palkintoraati perusteli valintaa näin:

”Mariska on julkaissut yhteensä kuusi sooloalbumia sekä kaksi Mariska & Pahat Sudet -albumia, joissa kaikissa on vaikutteita niin rapista, popista, jatsista kuin iskelmästäkin. Yhdistävänä tekijänä tuotannoissa on kuitenkin Mariskan persoona sekä tekstit, jotka saavat suomen kielen soimaan kantaaottavuudesta huumoriin ja kansanlaulumaisesta herkkyydestä urbaaniin rap-flowhun.”

Reino Helismaa -palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa. Kyseinen palkinto jaetaan TSL:n päättämänä ajankohtana 3–5 vuoden välein. Palkinnon ovat aiemmin saaneet Paula Vesala (2019), Heikki Salo (2014), Heikki Hector Harma (2009), Martti Syrjä (2004), Sauvo Saukki Puhtila (1999), Jaakko Teppo (1994) ja Vexi Salmi (1989).

Lisää luettavaa