Reino Nordinin uusi single on ylistys rakkauden parantavalle voimalle

Uutta biisiä ja musavideota Reinolta.

10.02.2023

Reino Nordinin uusi kappale Höyhen on toinen singlejulkaisu 5. toukokuuta ilmestyvältä Kääntöpuolii-albumilta. Levyltä julkaistiin viime syksynä singlenä nimikappale, joka on saanut laajasti radiosoittoa.

”Höyhen on biisi siitä, kuinka joku saa kaiken raskauden ja taakan otettua pois sun harteilta ihan vain läsnäolollaan tai kosketuksellaan. Oodi sille hiljaiselle keveydelle, joka puhdistaa ja uudistaa sielun kaiken ahdistavan ja ankean alta”, artisti kertoo kappaleesta.

Uuden singlen seuraksi on julkaistu Nana Simeliuksen ohjaama ja käsikirjoittama, näyttävä musiikkivideo, joka on katsottavissa alla.

Nordin esiintyy Iskelmä-gaalassa Tampereen Nokia-areenalla ensi viikon perjantaina 17. helmikuuta. Lisää keikkoja on luvassa albumin ilmestymisen myötä, ja niistä tiedotetaan lähiaikoina.

Lisää luettavaa