Rihanna julkaisee odotetun uuden albuminsa loppuvuodesta – samoin Drake ja moni muu räppäri

Tästä tulee hyvä loppuvuosi.

09.09.2019

Ranskan Universal Musicin vuosittaisessa avaustapahtumassa selvisi tieto, jota moni Rihannan fani on varmasti odottanut herkeämättä. Artisti nimittäin julkaisee vuonna 2016 julkaistulle Anti-albumilleen odotetun seuraajan.

Uudella, kaikkiaan yhdeksännellä, albumilla ei vielä toistaiseksi ole nimeä, mutta se on määrä julkaista joulukuussa. Haastatteluissa artisti on kertonut albumin saaneen tällä kertaa vaikutteita reggaesta.

Tapahtumassa selvisi myös, että kuukautta aiemmin, marraskuussa, päästään kuulemaan Draken uutta albumia. Albumi tulee olemaan artistin kuudes. Draken viimeisin albumi on kesäkuussa 2018 julkaistu Scorpion.

Loppuvuosi tuleekin olemaan melkoista ilotulitusta uusien rap-albumien suhteen, sillä myös Migos, Kanye West ja The Weekend julkaisevat lähteen mukaan uudet albuminsa marraskuun aikana.

Jotain odotettavaa siis loppuvuodeksi!

 

Lisää luettavaa