R’n’B:n saralta ammentava Chrizay julkaisi pysäyttävän videon

Pitkälti kirjaimellisesti.

26.05.2019

Joku saattanee tietää Chrizayn jo LNN – ja Valitse puoles -kappaleiden osalta. Tällä kertaa räppäri-laulaja ammentaa kuitenkin r’n’b:n saralta.

Tuore biisi on nimeltään Veden päällä ja se on melkoinen kesä-anthem. Biisillä luotetaan varsin rauhalliseen tempoon ja käytännössä yhteen nostatukseen.

Omista musameiningeistä Chrizay kertoo tiedotteella näin:

”Nuorena muistin lähes kaikki Asan biisit ulkoa ja multa aina kysyttiin, et miks en tekisi omaa musaa, sillä mun äänessä kuultiin jotain spessua. Nuorempana ajatus tuntui etäiseltä, kunnes tutustuin ystävääni Elikia ’DJ-Peti-Peti’ Petipetiin jonka kanssa ollaan fiilistelty paljon jenkki-meininkiä! Mulla on aina ollut visio siitä, minkälaista musiikkia haluaisin Suomessa tulevaisuudessa soivan ja pyrin omalla tuotannollani toteuttamaan sitä.

Katso video alta. Videon ohjauksesta vastaa Rudi Rok, otsikon viittaus selvinnee hetkessä.

Lisää luettavaa