Maaliskuusta tuli odottamisen arvoinen Rufus Wainwrightin ystäville – taidepoppari Suomeen keikalle

11.12.2013

Kanadalais-yhdysvaltalainen Wainwright saapuu maaliskuussa Helsinkiin.

Teksti: Jari Setälä, kuva: Kevin Westenberg

Barokkipoppia, kerrostettuja laulumelodioita ja vuoroin flyygelillä ja kitaroilla soitettuja melodioita yhdistelevä laulaja-lauluntekijä Rufus Wainwright esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla maanantaina 17. maaliskuuta 2014.

Kaikkiaan seitsemän studioalbumia julkaisseen Wainwrightin viimeisin albumi Out of the Game ilmestyi viime vuonna.

Wainwright on esiintynyt Suomessa ennen tätä kolme kertaa, viimeksi samaisella Kulttuuritalolla vuonna 2010. Merkille pantavaa on, että Wainwright on esiintynyt Suomessa joka kerta soolona ilman yhtyettään.

Tulevasta maaliskuun keikasta ei ole vielä kerrottu, esiintyykö Wainwright jälleen soolona vai tuoko hän mukanaan bändinsä.

Lipunmyynti keikalle käynnistyy perjantaina 13. joulukuuta kello 9 Lippupalvelussa. Lipun hinta on alkaen 52,50 euroa.